Vuoden loppuessa usein tehdään katsausta menneeseen. Minut siltä pelasti vuodenlopun vieraat (kiitos siitä ja kovin monesta muustakin asianosaisille!) Uuden tyhjän kalenterin rinnalle kun muistelen viime vuotta niin kavahdan: ei ikinä enää tuollaista vuotta. Samalla tiedän ettei se millaiseksi tuleva vuosi muodostuu ole minun vallassani, uudenvuoden kirkkorukouksessakin kiitettään siitä mitä on annettu ja siitä mitä on otettu.

Mennyt vuosi näkyy myös tämän blogin vasemman reunan arkistossa. Sinne ilmestyi otsikko 2009 ja sen alle kymmenen kuukauden ajalta blogimerkintäni ja sitten uusi tuore otsikko 2010 tälle alkaneelle vuodelle. Harras toiveeni ja rukoukseni on, että tämän vuoden merkintäni saisivat olla valoisia, tasaisia, vailla dramaattisia käänteitä.  Menneen vuoden aikana sairastuin, viime tammikuussa jo tunsin itseni kovin väsyneeksi. Elämäni ensimmäisen kerran työvuosinani jäi työpöytäni siivoamatta (ehkä jotenkin sen raivasin) lomaksi. Suunnitelmissa oli käydä loman loppupuolella tuorein voimin sitten tekemässä rästit pois ja paneutua uuden suunnitteluun. Se jäi, ja nyt huomaan, että se jäi lopullisesti. Samoin kävi tälle vuodelle suunnitellulle polvien tekonivelleikkaukselle, uudet polvet jäi saamatta. Muistelenpa siis kuitenkin nyt nopeasti, pikakelauksella: Tammikuun lopussa sairastuin siihen flunssaan, josta en sitten parantunutkaan. Helmikuussa keuhkokuume, kasvaimen löytyminen. Maaliskuussa leikkaus, elämään saatiin jatkoaikaa. Huhtikuussa etäpesäkkeiden löytyminen, jatkoajan rajallisuus kirkastui. Toukokuussa syöpälääkkeen opettelua. Yo-juhlien ilo ja kesä- heinäkuinen rohkaiseva voinnin paraneminen päättyi kuitenkin elokuussa sairasloman jatkamiseen: metastaasit olivat kasvaneet ja vastetta lääkkeestä ei enää saatu, sivuvaikutukset alkoivat olla liikaa. Syyskuussa harkintaa ja seurantaa. Lokakuussa uuden lääkkeen aloitus. Marraskuussa rankka vaihe, sivuvaikutukset uudestakin lääkkeestä hankalat, leviämisen pelko. Joulukuussa helpotus, mutta tulehdus ja päivystyksessä käyntiä.

Samalla kun blogivuosi pitää sisällään sairaskertomukseni se kuitenkin välkkyy minulle myös muuta.Kun jokin ovi suljetaan, avautuu ovi toisaalle, sanovat vanhat kristityt ja monet elämäntaito-oppaatkin. Minun aukeava oveni oli tämä blogi ja kirjoittaminen, en tiennyt kun ensimmäiset kirjoitukseni varovaisesti julkaisin miten iso asia tästä muodostuukaan. Luultavasti ilman sairastumista en olisi koko blogia aloittanutkaan ja vaikka olisin aloittanut jostain ihan muusta, ei se olisi saanut näitä mittasuhteitaan, lähes 200 sivun avausta päivittäin. Tämä ovi aukesikin sellaiseen elämään, jossa yhteys vanhoihin ystäviin on saanut vahvistua, uusia on löytynyt paljon, ja jossa omia ajatuksia on tullut kirjattua niin kuin olen koko elämäni tavoitellutkin. Lähes joka uusi vuosi olen toivonut kirjoittavani päiväkirjaa ahkerammin. Oikeasti myös olen tehnyt vain sellaista minkä olen katsonut tarpeelliseksi, ryhtynyt sanomaan mitä oikeasti ajattelen, perheen, suvun ja ystävien merkitys on kasvanut ja heille on saanut sanottua miten tärkeitä he ovat. Olen käynyt merkittäviä keskusteluja lähes päivittäin blogissa tai muualla. Kristittynä elämäkin on muuttunut, rukous ei todellakaan ole mitään tavan vuoksi rukoilua vaan sydämen aitoa puhetta, hätähuutoa lähinnä. Raamattua on tullut luettua paljon enemmän sekä hengellistä kirjallisuutta ja usko Jumalaan ja armahdukseen tuntuu entistä merkityksellisemmältä. Kristityt usein toivovat uudistusta uskonelämäänsä, tämä jos mikä on ollut sellaista.  Elämästäni on löytynyt paljon aihetta kiitollisuuteen, olen muistanut ja pohtinut monia asioita, joita en olisi tavallisena vuotena kai tehnyt. Ei siis hullumpi vuosi lainkaan näin summattuna tuo vuosi 2009, monet asiat, joita uudenvuodenlupauksissa hahmotellaan, ovat toteutuneet oikein mallikkaasti. Hinta on kova tällaiselle vuodelle, jos saisin valita niin varmaan olisin tyytynyt vain tavoittelemaan näitä omin voimin edelleenkin.

Toivon uudelta vuodelta, että ne hyvät asiat, mitkä olen löytänyt, saisivat jatkua. Ja että kaikki kurjat mitä olen kokenut, hiipuisivat pois. Tottakai toivon paranemista, vaikka samalla tiedän asian epärealistisuuden. Olen muuten sittenkin tehnyt joitain pienehköjä traditionaalisempia lupauksia, joista kerron vielä. Mutta tänään lopetan tähän: suuri kiitos teille blogini lukijat ja kommentoijat kulkemisesta kanssani viime vuoden matkalla! Olette tervetulleita jatkamaan matkaa kanssani tälle uudelle vuodelle, minulla ei ole vaihtoehtoja, oma elämäni on elettävä ja tautini sairastettava, mutta se, että joku haluaa jakaa sitä kanssani, koen suurena lahjana. Kukaan ei pakota sinua klikkaamaan sivuani auki ja silti teet sen. Moni kommentti tai kävijämäärän katsominen on ollut minulle hyvinkin merkityksellistä. Niistä kiitos.