Välipäivät ovat sujuneet nyt kuten monesti ennenkin lomatunnelmissa. Uudenvuoden vieraat ovat saapuneet. Eilinen Juha Tapion konsertti oli odotusten veroinen, kokonainen ilta koskettavia lauluja.

Aina välipäivät eivät ole olleet leppoisaa lomailua, jouluna -82 vietimme jo aattoiltaakin hiljaisesti sairaalassa ja lähellä asuvan tädin luona. Sairaalan sängyssä oli äiti, jonka elämän varmasti viimeistä joulua tiesimme viettävämme. Puhekyky on mennyt jo pitkän syksyn aikana, mutta ihmeekseni jouluaattoiltana lähtiessäni äiti sanoi kirkkaasti "hyvää yötä." Ne jäivät viimeisiksi sanoiksi, jotka kuulin.Tapaninpäivän jälkeisenä aamuna heti huoneeseen astuessa ymmärsin käänteen tapahtuneen, hengitys oli vaikeutunut ja äiti oli varmaankin pitkiä aikoja tajuttomana. Isä ei väistynyt vaimonsa vuoteen viereltä, illan kuluessa myöhälle lupasin jäädä yöksi, että isä pääsisi lepäämään. Yö kului hiljaisesti aamuun saakka, isä saapui jo kuudelta kun ei saanut unta. Hoitaja sanoi minulle, ettei ehkä toista yötä tarvitsisi valvoa. Minä valvoin vielä kaksi seuraavaakin samassa paikassa. Kolmantena yönä, jo aamuyön hetkinä tapahtui muutos, josta ymmärsin, ettei aikaa enää ole paljon jäljellä. isälle soitettiin, hän olikin jo herännyt kotona samoihin aikoihin. Äidin hengitys kävi hauraiksi epäsäännöllisiksi hengähdyksiksi, hyvin hiljaa kaikki hiipui, äiti liukui kauniisti pois tästä ajasta ikuisuuteen. Suuri rauha laskeutui huoneeseen. Äidin kuori lepäsi siinä, mutta äiti itse oli poissa. Näin sarasti aamu 30.12.1982. Sen joulunajan suurin juhla olikin välipäivänä. Äiti pääsi kotiin.

24-vuotiaana tuntui ettei joulut enää ikinä sen jälkeen voineet olla enää iloisia. Tälläkin tapahtumalla oli osansa siinä, että hääpäiväksemme valikoitui joulunaika. Ja nyt yli 50-vuotiaan elämänkokemuksella saan huomata, että joulujen ilo on löytynyt kyllä. On tullut uudenlaisia jouluja. Jouluilla voi olla omat sävynsä, joillakin jouluilla tuntuu olevan syvä varjo, joka ei väisty vaikka miten sytyttelisi kynttilöitä. Mutta sen varjon kanssa voi elää, eikä se peitä joulun suurinta ja puhtainta iloa, Jeesuksen syntymää.

Juha Tapio lauloi eilen, tässä meille tulevan moottoritien alussa syntyneen laulun:

Tavallinen aamu ja vaikka onkin meillä paljon menetettävää

minä päätin etten tänään kaiken sortumista pelkää

Sateisen aamun alta nousevan päivän yli rakkaus riittänee

jono nytkähtää hieman ja jälleen etenee

Itki taivas vasten ikkunaa ja tunsin

tulkoon mitä vaan

jotenkin selvitään kyllä

että kiinni vielä parsitaan saumat

paikoin pettäneet..

 

Näillä mielin vuoden viimeistä päivää viettämään ja seuraavaa, uuden vuoden ensimmäistä aloittamaan! Päätän etten kaiken sortumista pelkää ja tulkoon mitä vaan, jotenkin selvitään kyllä.