Lauantaina ei aurinko sitten odotuksistamme huolimatta pilkahdellut. Tänään senkin edestä ja elämä siirtyi takapihalle. Pitkä raukea aamiainen ulkona lehtiä lueskellen vaihtui aurinkotuolissa istuskeluun ja sitten laiskahkosti ruoanlaittoon, grillailua tietenkin. Tällaista lisää, kiitos! Varsinkin nyt kun käteni estävät taas totaalisesti kaiken isomman hommailun. Punaiset läikät ovat kuin palovammoja kipeydeltään, särkylääke tuntuu auttavan. Onneksi oli kummitytön hyvää seuraa ja hellettä, oli helppo unohtaa istuskellessaan nämä vaivat.

Syöpähoito ei ole juuri nyt kuitenkaan ollut positiivista toipilasmeininkiä vaan aamulla ensimmäiseksi mielessä oli: Nyt taistele Leena! Jos se tämän vaatii niin jaksa tämä ja seuraavat päivät, sitten elimistö saa levätä. Ripulit ja oksentaminen saivat varpailleen ja tarkkailen syömisiäni ettei sama toistuisi. Onneksi mies on lomalla ja hoitelee ruokaa ja juomaa pöytään, hätäkös tässä.

Onnea on saada olla kotona. Joku on tämänkin kauniin päivän viettänyt hätäisenä ja tuskaisena sairaalassa. Jonkun lähipiiri pelännyt, toivonut ja rukoillut. Siksi vaivoista huolimatta voin todeta: meillä on tässä täydellinen kesäpäivä.