Eilisaamun vesijumppa ja iltapäivällä ystävien kanssa haravointi tekivät eilisestä touhupäivän, iltapäivän ja illan kahvittelut jo laannuttivat vauhtia mutta television ääressä silmät lopulta lupsahtelivat saaden minut päättämään että tänään on lupa olla vain. Ja niin on tapahtunut. Kirjoittaminen on hyvin lähellä pelkkää olemista.
Ruokaa on sentään laitettava, kuopus tuli kotiin jo vähän aikaa sitten ja pyysi tekemään "sitä sun hyvää kaalipataasi." Aseistariisuvaa, hellyttävääkin, huomisen kokeisiin jos näin voin tsempittää niin ilman muuta. Siinä puuhaillessa ja jääkaapista taas yhden pehmentyneen kurkunpuolikkaan poistettuani ryhdyin miettimään miten paljon jääkaapin sisältö - ja syömiseni - onkaan muuttunut tämän vuoden aikana. Töissä käydessäni valmistin (melkein) aina arkisin iltaruoan itse ja useimmiten otin loput siitä evääksi itselleni seuraavaksi päiväksi tai tein salaatin. Olin jo useampi vuosi sitten kiinnostunut hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta, sen avulla putosi 15 kiloa ja ne pysyivätkin poissa helposti. Kaikki alkoi reumalääkärin kehotuksesta jättää kaikki sokeria ja vehnäjauhoa sisältävä pois. Muitakin nopeita hiilihydraatteja sisältäviä makaroneja, riisiä ja perunaa välttelin myös. Kaikki tämä näkyi jääkaapissa. Vihanneksia, marjoja ja hedelmiä söin varmaan sen suositellun puoli kiloa päivässä. Minusta tuntui, että niitä sai aina olla hakemassa kaupasta lisää. Nykyään valitettavasti tuoreiden vihannesten kulutus on vähentynyt paljon. Ensimmäistä syöpälääkettäni, Sutentia, käyttäessäni vältin pahoinvoinnit ja ripulit, kun söin aivan päinvastoin: puurot, keitot, perunaruoat olivat parhaita ja maultaankin sopivan neutraaleja, ärtynyt suukin vierasti enemmän pureskeltavia ruokia. Kahvin kanssa tuli otettua juuri noita sokeria ja vehnäjauhoja sisältäviä leivonnaisia, niitä on riittänyt, kiitos leipovien ystävien ja lohtua kaipaavan mielen.
Uuden lääkkeen ansioista käteni ovat pysyneet paremmassa kunnossa ja ruoanlaitto, varsinkin vihannesten käsittely on alkanut helpottua. Jääkaapista toivottavasti ei niin usein enää löydy pilaantumaan päässeitä vihanneksia kuin mitä viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut. Sillä, kuinka ollakaan, vaikka jälkikasvu on oppinut syömään salaatteja hyvin, ei niitä kovin olla kaivattu kun tarjonta on ollut vähäisempää, itse eivät niitä tunnu jääkaapista löytävän. Uusi lääkekin teki suuhun kipeät haavaumat ennen kuin annosta vähennettiin, silloin taas vihanneslaatikon käyttö sai jäädä. Tomaateista olen saanut niin monesti kipuja, etteivät ne houkuttele yhtään maistamaankaan, vaikka nyt suu on pysynyt parempana. Kaali onneksi maistuu, niin minulle kuin perheellekin, viikonlopun coleslaw-salaatti teki kaikille hyvin kauppansa ja tätä kaalipataa piti tehdä toistamiseen parin viikon takaisesta. Kunpa kasvisten suhteen jääkaappi palautuisi ennalleen, se olisi varmaan hyvinkin suotavaa myös oman vastustuskyvyn vahvistamiseksi.
Töissä käydessäni ruoan jämät kuluivat hyvin eväitä tehdessäni. Nykyään tottumuksesta kaikki jämät tulee kerättyä talteen, mutta niiden käyttö unohtuu luvattoman usein, koska pääkäyttäjä l. minä en toimi samalla teholla kuin aikaisemmin. Oma osuutensa on silläkin, että kun en itse välttämättä ole niitä rasioita täyttänyt, niin en muista niiden olemassaoloa eikä väsyneenä tule katsottua tarkemmin mitä mistäkin löytyy. Tunnustan, jääkaapin järjestys ja siisteys ovat välillä kaukana siitä mitä pitäisi. Sen raivauksissa tulee tehtyä sellaisia löytöjä kuin ei ikinä ennen. Eikä varmaan ole ihme, että eineksiä ja puolivalmisteita löytyy sieltä entistä enemmän.
Mutta tänään, itse hyvistä raaka-aineista tehty, vuodenaikaan sopiva ruoka on muhimassa liedellä. Lounaaksi hävitin jämät perunakiusauksesta. Jääkaapissa ja sen tienoilla havaittavissa ryhdistäytymistä.
