Minulla on kipeä kurkku... tyttärellä myös. Ei kuumetta kummallakaan. Mistä ihmeestä sen nyt tietää, onko tämä sikainfluenssaa vai ei. Onhan kuitenkin niitä tavallisiakin syysflunssia kai liikkeellä? Nenää joudun niistelemään tavallisestikin aamuisin, onko se nyt sitten tänään ihan varsinaista nuhaa, kertokaa te. Täsmälleen samaa asiaa pohti tänään myös yksi Hesarin yleisönosastokirjoitus.
Päätin, etten hysteerisesti ala näistä oireista panikoimaan ellei kuume nouse yli 38. Se kun on muutenkin minulle ilmoitettu raja, jolloin pitää lähteä sairaalan päivystykseen. Ja jos kuume nousee niin silloinhan en sitten jaksa panikoida, joten hyvin päätetty. Kovasti toivon, että tämä on jokin lievä pikku flunssan poikanen, joka kaikkoaa parissa päivässä. Perjantain hautajaisiin haluaisin niin osallistua. Näinä aikoina ei liene viisasta minkään sortin nuhaisena tai yskäisenä yleisötilaisuuksiin mennä. Muutenhan tämä ei vaikuta olemiseeni yhtään, kotosalla ollaan niinkuin ennenkin.
Aamulla ilostutti kovasti eilisen kirjoituksen kommenttiterveiset ja lopullisesti riemu repesi kun kurkkasin blogini tilastotietoja: 141 kävijää eilen. Uusi ennätys! Unohtui kurkkukipu ja huoli lapsesta ja uhkaavasta influenssasta hetkeksi täysin. Vaikka siellä tietysti näkyy eri kävijöinä ne uutta päivitystä useaan kertaan kurkkijatkin, niin silti. Mielessä läikähtää lämpimästi kun kiinnostusta blogiini - ja minun kuulumisiini sekä ajatuksiin - riittää. Oma kokemukseni täällä muusta elämästä syrjäytymisestä ei taidakaan pitää paikkaansa. 141 kohtaamista päivässä! Niin sen koen. Sainko edes töissä käydessäni kunnon kontaktia noin moneen? Ohikulkemista kylläkin, onhan koulussamme satoja oppilaita. Blogille hakeutumista ja sen lukemista pidän kyllä enempänä kuin pelkän ohimennen lausutun tervehdyksen veroisena, oikeana kohtaamisena. Se on jo suoraan kohti katsomista ja tarkkaan kuuntelemista. Minulla oli pikku oppilas, joka haki kontaktia mielellään niin, että ojensi kätensä poskelleni ja käänsi pääni hänen suuntaansa ennenkuin puhui asiansa. Minusta tuntuu, että te blogini avaajat teette sen myös, pysähdytte, katsotte minuun ja kuuntelette.
Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve on suuri. Se ihmisenosa on tiedetty jo kauan sitten kun Herran siunauksessakin pyydetään "Herra, käännä kasvosi puoleemme."