Eilinenkin sujui myös muissa maisemissa. Täällä kotiseinien sisällä rojahdin kyllä nukkumaan sitten pitkiksi yöuniksi kuten edellisenä päivänäkin. Ja taas on havaittavissa, että se, kenellä eniten olisi ollut aikaa hieman ylläpitää kodin järjestystä, ei ole sitä tehnyt vaan on käyttänyt voimansa muunlaisiin rientoihin. Sen sijan eilen päivällä, koristelin jonkun aikaa pipareita, mikä on aina yhtä ilahduttavaa ja hauskaa puuhaa. Osasin tyytyä vähempään kerrallaan, enkä ahnehtinut koko urakkaa yhdeksi päiväksi.

Varsinainen päiväni päätarkoitus oli päästä vihdoinkin näkemään ystäväni rakentamaa kaksoistaidenäyttelyä Autuusvalaistusta. Avajaiset kun jäivät väliin huonon kuntoni vuoksi. Ensimmäinen osa löytyy Itäkeskuksen lukion uudessa Idiksessä, pienessä näyttelytilassa ja toinen osa Rikhardinkadun kirjastossa. Valitettavasti Itäkeskuksen lukio ei mainosta näyttelyä nettisivullaan enka saanut sähköpostitse saamaani näyttelyjulistettakaan auki ja siirrettyä tänne. Harmi, sillä siihen oli kuvattu yksi lempitauluistani. Idiksen näyttely on auki ensi tiistaihin, koulussa on iltalukio, joten esim. tänä iltana ovat ovat auki myöhään, tuosta pääovesta sisään ja vasemmalle, jo juhlasalin sivustalla on muutama taulu ja sitten käytävän päässä on varsinainen näyttelyhuone. Kannattaa nähdä vaivaa, jos kaipaa talven pimeyden keskelle värien virkistävää voimaa. Vahva keltainen on kuin auringonpaiste, näyttelyn tunnelma on kuin kesä talven keskellä. Vahvat öljyväri-, akryyli- ja liitutyöt kestävät katsetta ja antavat haastettakin pohtimaan mitä oikein näen ja koenkaan. Ystäväni värisilmä ja sommittelutaito on varma, ehkä on parempi etten kuvaile liian tarkkaan, että jokainen saa oman elämyksensä. Minulle kiehtovimpia olivat työt, joiden tekniikka on ollut haastavaa: usean värikerroksen jälkeen on erilaisilla piirtimillä (esimerkiksi kaislalla!) käsitelty pintaa. Kuviot ja värien leikki luovat hallittuja kokonaisuuksia, joiden intensiteetti huokuu joka yksityiskohdassa, mikä tuntuu käsittämättömän taitavalta. Sainkin tietää, että tekniikkaharjoittelua ja erilaisia kokeiluja on paljon valmiiden töiden takana.  Rohkea teko äidinkielenopettajalta astua kuvataiteen maailmaan ja tuoda työt myös oppilaittensa nähtäväksi!

Rikhardinkadun kirjasto on paikkana jo elämys, tämä näyttely löytyy toisen kerroksen ns. pikkuhyllykkönäyttelynä. Vieressä on mainio kurkistuslaatikkonäyttely vanhoissa kirjaston luettelokorttilaatikossa rakennettuna samaan henkeen kuin ystäväni kuvakollaasit. Tämä näyttely on avoinna 4.1. saakka. Näyttelyn toinen osa sisältää aivan erilaisia töitä kuin tuolla Itäkeskuksessa. Runot ovat rakentuneet yli sata vuotta vanhoista saarnavihkosista leikatuista sanoista, näin on koostunut sisällöltään jotain aivan uutta. Vanhaa fraktuuratekstiä on pysähdyttävä lukemaan. Sanat vievät kuitenkin ajattomaan maailmaan, ihmisen ikävään, rakkauteen ja rakkaudettomuuteen. Mielenkiintoisesti runoja kuvittamassa on herkkää silkkilankaa, joka vie ajatukset elämänlankaan, elämän solmuihin, mutkitteleville, yhdistyville ja erkaantuville elämänpoluille ja niihin hetkiin kun kudelma on harmoninen, kestävä, tarkoituksenmukainen. Silkkilankojen kauneus kuitenkin hohtaa jokaisessa kuvassa, kaikella on tarkoituksensa. Näihin kuviin haluaisi palata uudelleen tai saada jotain mukaansa.Kiitos vielä ystävälleni, erityisesti siitä, että olen päässyt kurkistamaan näiden teosten syntyvaiheisiinkin kuluneen vuoden aikana. Kuvan tai kirjoituksen tekemisellä ei välttämättä niin suurta eroa olekaan, molemmissa kuultaa tekijän omat ajatukset takana, usein pitkään kehitellyt. Sitten ne saavat ilmenismuotonsa. Kuva tai kirjoitus kohtaa katsojansa, lukijansa ja jatkaa matkaa hänen ajatuksissaan. Minulle ne tallentuivat sydämeen. Joulunalusperinteisiin kuuluu sekin, että jokin uusi ja odottamaton pääsee yllättämään ja iskee mielen sopukoihin asti voimakkaasti. Eiliset näyttelyt olivat tämän joulun ainutlaatuinen kokemus minulle.

Näin Helsingin jouluvalot, katselin Strindbergin kahvilan ikkunan läpi joulun vilinää, juuri sopiva annos minulle. Pääsin huomaavaisesti autolla paikasta toiseen, bussilla sentään kotoa lähdin iloiten palautuneista voimista. Illalla palatessani  ja aamulla herätessäni sain todeta, että paluumatka bussilla pienine kävelyineen ei enää ollutkaan niin hyvä idea. Mutta olipa eilinen päivä taas sen arvoinen! Maailman helpoin joululeipä on tänään paistunut uunissani ja levittänyt huumaavaa tuoksua, elämys sekin. Kolmen vauhdikkaan päivän jälkeen vuorossa on ollut viipyilevä päivä. Olen työntänyt tarmokkaasti kaikki "nyt täytyisi" -ajatukset loitommalle, onneksi on ollut tätä muuta sulateltavaa yllin kyllin ettei harharetkiä esimerkiksi siivoamiseen ole syvemmin tehty.