Tänä aamuna peilistä tuijotti minua ilmielävä mörkö. Kasvot turpeina, punaiset läikät poskilla ja leuassa, silmät syvällä kapeina viiruina, tukka pystyssä, toisessa suupielessä haavauma, nenä verisenä, suu ja ilme muutenkin mutrussa ja kankeana, vaikean näköisenä kuin poskessa sisäpuolella olisi kovinkin kipeää, ja kurkussa, sekä kielenpäässä. Ääk! Varokaa. Onneksi koira ei huomaa mitään. Sillä taitaa olla huono näkö, haisen varmaan entiseltä itseltäni.

Menin suihkuun, pesin tukan ja satsaan tänään kaiken ulkonäkökohennuksen hiuksiin. Taitaa olla maanantaina tohtorille asiaa. Kahden tunnin välein voin purskutella puudutevettä.

Kun näyttää möröltä, muuttuvat ajatuksetkin helposti mörkömäisiksi. Lähden etsimään ajatusmörköjen karkotuskeinoja.