Sain haasteen Ronjalta, kiitos, saman haasteen sain jo syksyllä  (anteeksi, kovasti etsin näitä haasteitani, mutta enpä enää löytynyt, laitoin silloin harkintaan, osallistunko lainkaan näihin blogeissa kiertäviin juttuhin, kiitos kuitenkin syksyisille haastajille, muistan saaneeni niitä useampia) ja tässä tämän haasteen ohjeet:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Nauratti aluksi tuo "seitsemän asiaa itsestäsi." Jatkuvastihan minä vain itsestäni kirjoitan! Ja sitten tuo rajoitus "mitä muut eivät vielä tiedä" - edelleen aion pitää ison osan asioista yksityisinä. Eilen tulin kirjoittaneeksi kolme asiaa, jotka olisivat mainiosti sopineet tähän vastaukseksi, lasketaankohan niitä? Ja kuka ei tiedä? Ilmeisesti kriteerinä on satunnainen blogin lukija, ei irl-tuttu, siis listaan asioita, joita en ole blogissani vielä kertonut. Ja jotakin tunnustuksenomaista henkeäkin ilmeisesti kaivattaisiin.

1. Söin tänään kaksi suklaakonvehtia, vaikka eilen uhosin jättäväni sokerituotteet omaan arvoonsa. Samoin eilen kylässä kahveilla nautin kahvipöydän tarjoiluista vatsani pullolleen. Eli en välttämättä tee lainkaan niin kuin tänne kirjoitan. Periaatteet ja käytäntö eivät aina kohtaa, sitä se on. Tukanpesuprojekti sen sijaan jatkuu, kommentoin sitä tuonne eilisen kirjoituksen kommenttiosaan ehkä jatkossakin niille, joita kiinnostaa.

2. Toisin kuin kuopukseni uskoo, olen ollut nuori joskus. Ja minulla on ollut villitkin vaiheeni jota eivät ne kaikki oivalla, ne, jotka mielellään laittavat ihmiset tietynlaiseen raamiin saatuaan jollekin otsikon, varsinkin aatteellisen. Ehkä olen tarkoituksellisestikin halunnut testata ja karistaa tuota uskovaisuuden leimaa yltäni samalla kun sisimmässään on yhä enemmän kiinnittynyt siihen armoon, joka on teoistamme huolimatta meille lahjoitettu. Ja tämän esipuheen jälkeen se asia: tanssin mielelläni. Tai tanssisin, nämä polvet eivät ole tanssista pitäneet enää vuosiin, kaikkinainen askeltaminen ei ole pitkään aikaan tuonutkaan iloa vaan kipua. Mieskään ei tykkää tanssista, joten onneksi oli aika, jolloin sain tanssia enemmän. Tanssitaidosta en puhu siis mitään, tosin polkkakin on mennyt. Lasten ollessa pieniä kävin monissa tanssillissa jumpissa, niitä kaipaan yhä.

3. Hoidan villakoirani turkkia huonosti. Ylistän mielelläni koiranomistamisen ihanuutta ja kaikkea sitä iloa, mitä koirastani saan, mutta olen melko visusti vaiennut siitä tosiasiasta, että vastavuoroisesti en anna koiralle parasta mahdollista hoitoa. Koiran kynsien leikkausvälikin venähtää aina liikaa ja korvakarvojen nyppiminen. Enkä nyt tarkoita, että koirallamme pitäisi olla sellainen näyttelypuudelin leikkaus ja föönätty turkki, ei lainkaan, sellainen lyhyt puhdas takuton kotiturkki olisi tavoitteenamme. Sairastuttuani turkinhoito on jäänyt aivan liian vähälle, nuoriso onneksi välillä tsemppaa asiassa.

4. Nukun nykyään tosi paljon, kuin talviunta, ajattelen välillä. Aamulla myöhään, päiväunet vaikka kahteen kertaan, illalla usein ennen muita. Voisiko nukkua jonkun puolesta, kun huonouninenkin perheestä löytyy. Keväällä valittelin unettomuutta, tilanne kääntyi päinvastaiseksi kuitenkin melko pian. Voi olla vahvojen lääkkeiden syytä. Kun talossa asuu myös lahjakkaasti eri aikoihin nukkuvia nuoria, olemme päässeet takaisin tilanteeseen, jossa aina joku on nukkumassa.

5. Luen kaiken mitä postilaatikosta löytyy. Viimeksi tänään ajattelin ettei olisi huonompi idea kieltää kaikkia mainoksia tulemasta. Lehtipino kasvaa hurjaa vauhtia muutenkin ja matka tuonne keräyslaatikolle on niin vaikea. Toisaalta nyt kun en jaksa kaupassa käydä kuin täsmäiskuilla voin mainosten välityksellä "kulkea shoppailemassa". Tunnen kyllä itseni tyhmäksi selatessani jokaisen ilmaisjakelulehdenkin läpi. Varsinkin kun sitten katsot seuraavan kohdan.

6. Jätän kirjojen usein lukemisen ja jopa elokuvien katsomisen kesken ellen pidä niistä. Varsinkin tuo etten lukisi aloittamaani kirjaa loppuun on minulle uutta. Yleensä harkitsen kirjastossa tai kirjakaupassa niin pitkään että olen varma. Sairaslomani aikana olen varmaan jättänyt kesken aivan yhtä monta kirjaa kuin olen lukenut loppuunkin. Siis monta. Miten ihmeessä voin jättää lukematta kirjan loppuun, mutta en mainoslehtisiä? Periaatteessa luen paljon Raamattua ja kristillistä kirjallisuutta, mutta aivan liian usein nekin jäävät.

7. Seuraan ainakin Emmerdalea (unohdin tänään kun kirjoitin tätä). Ja odotan innolla parin vanhan suomalaissarjan jatkoa. Ja se, että digiboksi meni rikki uudenvuodenaattona harmittaa vietävästi, Elisa lupasi uuden postitse, emme kuulemma voi sitä itse hakea mistään. Siksipä tv-ohjelmien seuraaminen vaatii juuri nyt yläkertaan kiipelyä ja siellä katseluajan ja paikan valtaamista. Meillä katsotaan paljon tv:tä, minä yritän pyristellä siitä välillä eroon, huonoin tuloksin. Alakerran tv:tä on alettu kutsua äidin telkuksi... Hmm, periaatteet ja käytäntö eivät aina kohtaa kirjoitin ensimmäisessä tunnustuksessa. Siis minähän en mitenkään ole television orja, mutta olen kyllä ajatellut, että mukavampi sohva tuossa alakerrassa voisi olla kiva, niitä on nyt houkuttelevilla hinnoilla mainoksissa (joita en siis lue).

Sovitaako, että seitsemän ensimmäistä lukijaani nappaavat tämän haasteen? Tai kuka vain haluaa. Olikin aika hauska kirjoittaa tästä lähtökohdasta. voin jopa tunnustaa, että tuossa kolmannen vaiheilla kauhistutti etten keksi enää mitään ja olin jo luopua koko jutusta ja loppuun päästessäni sain huomata, että muutama juttu jäi vielä varastoonkin. Enkä ehdi editoimaan enempää, kun Sydänjään kertausjakso alkaa pian.