Olen nyt testaillut jaksamiseni rajoja. Hoidettavana käyminen onnistuu hyvin! Kosmetologilla oli leppoisaa ja rentouttavaa toissapäivänä ja eilen sitten olin kampaajalla. Otsikko kuvaa sitä tunnetta siellä kampaajalla, sanoin vain huolettomasti että olen sairastellut ja vieläkin sairauslomalla niin voi tukassa vähän näkyä. Viimeksi kävin siis tammikuussa, joten taisi olla jo aika.
Ja niin minä istuin siellä foliot päässäni ja kailotin kännykkään asioitani kovalla äänellä. Oikeastaan inhoan tuollaista tapaa, mutta kun veljeni soitti pitkästä aikaa ja kun asiakkaita ei ollut kuin yksi pappa (joka varmaan kirjoitaa yleisönosastoon tänään) niin rupattelin. Saivatpa siinä muutkin päivitellä tuleekohan niitä lakkiaisia meille vai ei. En sitten siinä syvällistä tilitystä sairaudestani tehnyt, mutta siinä elin hetken niin normaalia elämää. Astuin vähän syrjään tästä sairaan roolistani, melkein kuin olisin jopa ollut joku toinen. Tukka hyvin, kaikki hyvin?
Päiväunet olivat kuitenkin kotiin palattua vuorossa, tai olisivat olleet. Jäi hieman hajanaiseksi. Sillä illalla astuin takaisin normaaliin elämään. Koulullani oli kevätjuhla. Tälläydyin sinne hyvissä ajoin jotta ehdin hetken elellä kuin normaali opettaja ennen juhlia opehuoneessa. Osasin vielä käyttää kopiokonetta! Ja leikkuria. Liimailin tervehdykseni ja kevätrunoja pirteän vihreälle paperille, jonka taittelin kortiksi. Joka oppilaalleni. Tiimarin kautta olin aiemmin hakenut heille pienet lahjapussit. Ensimmäinen piirre työkunnottomuudesta paljastui kun palautin liiman ilman korkkia ja olin hirveän hämmästynyt kun korkki löytyi pöydältä. Ja kuinka monta kertaa minä olen sanonut...
Toinen seikka paljastui itse juhlassa: voi miten vaikea oli istua siinä tuolilla. Enkä tarkoita mitään henkistä haikeutta vaan ihan konkreettisesti vatsani ja selkäni muistuttivat olemassaolostaan. Yhteislauluissa huomasin että henki ei kulje vieläkään. Onneksi moni laulu ja ohjelma oli tosi reipasta ja raikasta. Paitsi lopussa "Minä olen vain satama pieni, joka laivoja rakastaa..." Juhlan teemana oli vesi, minä liitin mukaan muutaman kyyneltipan. Niistä ei kukaan opettaja ollut ohjelman aihetta keksinyt. se oli minun osuuteni teemaan, ainakin vieruskaveri huomasi. Vettä sekin. Ihmeellisesti muuten aiheesta oli keksitty kerrottavaa. Täytyy myöntää, että kun juhlasta ja sen aiheesta kuulin aiemmin, huokasin mielessäni, että onpa ihanaa ettei tarvitse olla tekemässä, en keksisi mitään. Ja nyt ohjelman nähtyäni olen ihmeissäni miten taitavia kolleegoja minulla onkaan. Ja oppilaita. Tosin siinä istuessani huomasin myös ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia toimia kurinpitäjänä ja rauhoittavana tekijänä siellä lasten keskellä. Ei sellainen, joka katselle itseään sisäänpäin, pysty suuntaamaan energiaansa ulos. Hetken olin kuin normaalisti opettaja, mutta en kuitenkaan pystynyt työhöni.
Ohjelmien jälkeen hyvästelin lapset ja vanhemmat luokassani. Lapset saivat kätellä tai halata, aika moni halasi. Ne, joita olin opettanut ekaluokasta saakka, halattiin lujaa ja kyyneleet silmissä. Kyllä lapset tietävät ja vaistoavat vaikka heille ei kerrota. Sain kukkia ja paketteja, annoin heille lahjani ja kerroin että saavat mennä, jäljelle jäivät vanhemmat, joiden kanssa oli vaikein hetki. Moni perhe oli lähettänyt isän paikalle ja nyt täytyy kehua suomalaisia miehiä. Sain kerrottua etten tiedä tulevasta, pystynkö palaamaan töihin ja toivoin heille kaikkea hyvää, juhlan vesiteema jatkui vuolaana. Nämä isät tulivat ja halasivat tätä opettajaa lujasti ja rohkeasti, osasivat jopa sanoa kauniita oikeita kiitoksen sanoja. Oli siinä äitejä ja yksi mummokin. Voimauttava hetki. Siinä ei ollut opettajan tai oppilaan vanhempien rooleja vaan lämmin aito kohtaaminen ihmiseltä ihmiselle.
Markku Ojanen antaa paikallislehdessä kuin peilinä tähän tilanteeseen vastauksen kysymykseen "Kuinka voi vartissa tulla onnelliseksi?" - Halaa sinulle tärkeää ihmistä. Jos hän on kaukana, soita ja kerro, kuinka tärkeä hän on. Netistä hän ei maininnut mitään, mutta mainosti ettei kanna kännykkää mukanaan. Siksipä rohkenen soveltaa ohjetta kertomalla tässä näin: te lukijat olette tärkeitä minulle.
