Olen kotona taas. Fyysinen vointi oli tällä viikolla odotetusti paljon parempi kuin lääkeviikkojen aikana. Menin junalla ja sain seurakseni äidin ja poikia pohjanmaalta. Viime yönä palasin yöjunalla, jonka kolkkeessa en paljon nukkunut.

Päivät surukodissa kuluivat kuten elämän tärkeät päivät tapaavat kulkea. Tapahtuu paljon ja kuitenkaan ei tapahdu. Puhumista, muistelua, arjen touhua, elämistä yhdessä selviytyen päivästä toiseen, ei niistä sen enempää. Kiitollinen mieli on nyt, että lähdin, vaikka kovin riittämättömäksi tunsin itseni. Sain kokea myös ekaluokkalaisen kouluun saattamisen juhlapäivän - vasta jälkeenpäin tajusin, että poikieni kanssa en sellaista saanutkaan kokea, kuopuksen aloittaessa olin vuorotteluvapaalla, joten silloin olin viemässä ensimmäisenä koulupäivänä. Jännä tunne oli taas nähdä koulunaloitustouhua ulkopuolisena sieltä pihalta käsin. Tämä ja koko matka lievitti sitä kirpaisevaa tunnetta, että olen itse sivussa tämän lukuvuoden aloituksesta. Riittämätön olen siihenkin, tiedän hyvin etten jaksaisi opettajan työpäivää. Mutta kaikkein riittämättömin olin korvaamaan sitä isää, jonka siellä koulunpihalla olisi pitänyt silloin seisoa.

Kuopus on aloittanut uudessa opinahjossa - intoa ja iloa on kiva kuulla ja katsoa. Nyt on hänen vuoronsa näyttää pärjäämistään, kovin vähän me vanhemmat pystymme tasoittamaan tietä kun tämä opinahjo on meille peruskoulun konkareille ihan outo. Tämä taitaa olla pelkästään hyvä asia: on opittava ottamaan itse asioista selvää ja hoidettava ne ajallaan. Samoin esikoisen elämässä kääntyy uusi lehti, ensimmäinen muuttokuorma lähtee tänään, kokonaan muutto sitten kuun lopussa.

Keskiviikkona aloitin uuden neliviikkoisen vanhaa lääkettäni, Sutentia, pienemmällä annostuksella. Lääketutkimukseen pääsy varmistuu myöhemmin, seuraava lääkärikäynti on syyskuun alussa. Kovin vahva ei elimistöni ole kun jouduin hoitelemaan myös virtsatie- ja hiivatulehduksen. Mitenköhän sitten mahdollinen sikainfluenssa? Junamatkoja ajatellen otin käsidesipullon - viikonlopun lääkäri- ja apteekkikäynneillä näkyi jo kotipaikkakunnan varautuminen epidemiaan, influenssapotilaille oli erilliset asioimispsteet molemmissa. Onneksi kädet nyt kestävät taas hyvin käsienpesut, vaikka herkemmin tunnun nirhaumia saavan. Omalla koululla tekisi mieli piipahtaa ennenkuin tauti aloittaa jylläämisen.

Näin tämä blogikirjoittelu vertyy käyntiin pienen tauon jälkeen. Kurkistajia on päivittäin käynyt, kiitos kun muistatte! Kommentteihin pientä viestiä pohjoisesta jo laittelinkin. Tapaamisiin.