Melkoista touhua ja tapahtumaa on ollut viime päivinä. Mies on työmatkalla ja itsekin pyrin järjestämään seuraa näille päiville ja kummityttöni päätti muuttaa meille miehen reissun ajaksi. Niinpä olen saanut nauttia hyvästä hoidosta ja monelaisesta seurasta. Kiitos asianosaisille!
Eilen aamupäivällä sain nuoruuteni bestisystävän käymään ja kävimme jopa varovaisesti shoppailemassa kun läheinen vaatekauppa mainosti vetävällä kevätalella. Sain ihanaa palvelua ja täksi päiväksi oli tilattu omaa kokoani niin että kummityttärenikin hyväksynnän saatuani ostin ehkä ensimmäiset vaatteet koko vuonna, (mahdollisten lakkiaisten pukuongelma on ratkaistu). En ainakaan muista että tammikuussa olisin mitään ostellut. Taitaa olla ostamattomuusennätykseni. Ja kyllä, me ostimme ystäväni kanssa samanlaiset asut! Paluu teini-ikään.
Shoppailun ja koiralenkin aikana kotini siivoutui. Ihana hengettäremme ahkeroi, eläköön kotitalousvähennys!
Illaksi järjestyi yllätysohjelmaa. Kävin tapaamassa työkavereitani: ruoka- ja viiniklubimme kokoontui ja yllytettynä lähdin sitten vain siihen ruokailuosuuteen, yhteistä kokkailua en olisi jaksanutkaan. Ruoka oli ihanaa, mutta minulle merkityksellisempää oli töissä läheiseksi tulleiden ihmisten tapaaminen. Vakavasta sairaudestani huolimatta, tunnelma ainakin omasta mielestäni pysyi kepeänä ja antoi itselleni paljon. (Ainakaan kukaan ei uskaltanut tunnustaa että olisin ollut ilonpilaaja.) Sairaslomalainenhan etääntyy työpaikastaan niin kovin helposti, juna kulkee kulkuaan ja asemalle jääneille ei pian jää mitään havaintoa. Minulle ei ole käynyt niin, kiitos aktiivisten yhteydenpitäjien. Töihinpaluu houkuttelee.
Yöunet ovat nyt olleet kortilla. Pilleriä ja toistakin on siihen vaivaan kokeiltu, ja eilen siis myös hieman viintä. Ei auttanut. Olen kuitenkin varmaan vähän voimistunut, kun kodissa on noita ahkeria puuhailijoita käväissyt enemmän niin itsekin olen saanut jotain pientä aikaan. Poikani sai kummitytön kanssa viritettyä ulos uuden pyykkinarun ja kyllä siellä on jo pyykkikin liehunut, tosin minun osuuteni on ollut lähinnä koneenkäyttöä. Puutarhaankin houkutteli kesäisen lämmin sää valmistelemaan huomista talkooharavointia.
Kävin ensimmäisen kerran kunnon ruokaostoksillakin. Onneksi kummitytön huolehtivassa seurassa, kassoja lähestyessä alkoi ostoskärryjen rooli painottua pelkäksi rollaattoriksi minulle. Voisikohan niihin kehitellä sellaisen istuinlaudankin? Hengästyneenä katselin miten näppärästi seuralaiseni ja kassa nostelivat ostoksia eteenpäin. Olkaa onnellisia te, joiden kauppamatkalla ei ole jaksamisongelmia! Minä nukuin päiväunet tuon reissun jälkeen.
Puutarhassa myös touhuni ovat minimalistisia, muutaman oksan keruu, pari vetoa haravalla. Ja sitten on paljon jo syytä ihailla paisuvia silmuja ja vain etsiskellä mitkä kasvit ovat lähteneet alkuun. Valkovuokko on työtänyt jo nuppuja. Tulppaanien lehdet venyvät senttejä päivässä, selvähän se että tuollaisen ihmeen äärelle pysähtyy pitempään. Oikeasti tasaan hengitystäni ja kerään voimia. Vaikea on lopettaa ajoissa, mistä sen tietää milloin on pinnistellyt yli voimiensa?
Viime hetken simakin on laitettu tekeytymään. Huomiseksi talkoosalaatti samoin. Paljon on saatu aikaan, yksin en olisi pystynyt. Olen väsynyt ja kehossani on rasituksen tunnetta, jota olen kovasti kaivannut. Huomenna veljeni ja kaksi kälyä tulee haravointitalkoisiin, ehkä vielä tärkeämpää on myös syödä yhdessä ja kahvitella, kohdata toisiamme. Sitä odottelen.
