Elisa pisti minut nettipimentoon kolmeksi päiväksi. Sen johtohässäkin lisäksi siis lisäbonuksena tämäkin, katkaisivat entisen Soneran yhteyden tiistaina ja keskeytyksen piti kestää puolesta tunnista korkeintaan pariin tuntiin. Kokonaista kolme vuorokautta olen nyt sitten saanut pohtia, olenko nettiriippuvainen. Ainakin sen olen todennut, että nettiyhteys on tärkeä yhteydenpitoväline moneen suuntaan ja myös monet tiedot bussiaikatauluja myöten tarkastan netistä. Lisäksi blogiin kirjoittaminen ja kommenttien saaminen ja lukeminen on muodostunut tosi tärkeäksi osaksi päivieni rytmiä. Eilen ja tänään olen ollut aivan saamaton kun en ole voinut hakea vauhtia blogista!
Keskiviikko oli vähän jännittäväkin päivä, kun tapasin pari blogin kautta tutuksi tullutta ihan silmätysten. Nyt kaulallani komeilee ihana neulehuivi käsinmaalatusta langasta onnistuneesti omissa väreissäni, liloista harmaisiin ja jalkoja lämmittää täsmälleen oikean kokoiset sukat! Ilmeisesti kuvatonta blogia lukemalla välittyy paljon muutakin informaatiota kuin vain se kirjaimellinen. Kiitos rakastaville käsille, jotka halusivat näin ilahduttaa! Onnistuitte mahtavasti - kuten tietysti vanhatkin ystävät, mutta se, että vuosia minut tunteneet osaavat ostaa minua ilahduttaaa musiikkia tai kirjan ei yllätä ihan samalla tavalla.
Esplanadin Kappelissa, kantakuppilassani, istuin sateisesta ja tuulisesta iltapäivästä asti havaiten sen vaihtuvan leppoisaan auringonpaisteen kautta hämärtyvään iltaan. Kaunis rakennus tuli esiin hienosti eri valaistuksissa. Mies lähti töistään välillä kuskaamaan minua ettei tarvinnut siinä tuiskussa ja tuulessa pysäkiltä toiselle tarpoa ja niinpä jaksoin mahtavan hyvin, vaikka puuduttelin suuta välillä ja tämän syntymäpäivän tarjoilut olivat enemmän "välttämätön paha" kuin kielen mukanaan vievä elämys, ainakin minulle. Mutta seura oli hyvää ja kotoa poispääsy tosi virkistävää. Kiitos ystävät! Kun istuu opiskeluaikojen kämppiksien kanssa, ei tunne itseään lainkaan yli 50-vuotiaaksi, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Kahvittelijat vaihtuivat iltapäivän mittaan, illan viimeisen porukan kirjallisuuskeskustelu olisi voinut jatkua vaikka miten pitkään ellei minua olisi haettu pois kun miehen päiväohjelma tuli valmiiksi.
Nämä seuraavat päivät olotilani on ollut väsynyt. Ei varmaankaan tuo keskiviikon istuskelu sitä tehnyt. Suu on arka ja särkylääkettä sekä puudutetta kuluu, poskionteloitakin pakottaa, päätin kuitenkin että kestän maanantain lääkärikäyntiin saakka, koska viime lauantain suuruusluokkaa ei mielestäni vaivani ole enää ollut. Väsymyskin kuuluu lääkkeen sivuvaikutuksiin. Paljon ilmeisesti saan positiivista voimaa täältä blogistani, sillä sitä olen kaivannut. Yllättävää huomata, että jopa mieliala - kaikesta kivasta, posteista, viesteistä ja lahjoista huolimatta - näinkin pienestä menee matalalle. En päässyt nettiin, voivoi, miten sitä ennen nettiaikaa sitten viihdyttiinkään, jouduin kysymään.
Kuopukseni iloitsi jo pitkään, että hänellä on minulle sopiva lahja. Totta, Positiivisten ajatusten kirja tuli tarpeeseen, kun jo pieni nettipimento tuntui eloa ja oloa latistavalta.
Kulkiessasi elämän halki älä harrasta vähennyslaskuja, vaan laske sen sijaan yhteen lahjasi, edellytyksesi ja mahdollisuutesi... (Norman Vincent Pole)
Plussan puolella ollaan ja paljon, nyt kun saan laskea ihan konkreettisia toisilta saatuja lahjojakin
