Olin merellä. Vesi kannatteli ja virta vei. Välillä hapuilin päättäväisesti johonkin suuntaan, mutta virta vei minne tahtoi, kaikkiin päämääriini en yksinkertaisesti päässyt. Tuulenpuuskat keikuttivat hetkittäin kovasti, pitelin kiinni ja annoin mennä, tunsin kehoni voimien rajoitukset enkä taistellut vastaan, riipuin hetkessä, välillä kipuakin tuntien ja voimia koetellen. Kunnes taas pääsin rauhalliseen aallokkoon, joka keinutti kauniisti. Maisemat olivat koko ajan henkeäsalpaavat, kaikkea ei ehtinyt edes havaita, vauhti kiihtyi liiankin kovaksi, törmäilinkin välillä ja kiepuin. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta koko ajan. Vahva merikarhu olisi pitänyt tätä merimatkaa leppoisana ja mukavana kuten minäkin välillä, tyveninä suvantovaiheissa. Ja sellainen olisi hallinnut tiukat tilanteet helposti. Matkani oli odotettu, kovasti valmisteltu ja kaikki toteutui paremmin kuin oli ennakoitukaan. Sillä oli selkeä alku ja loppu sekä suunniteltu reitti etapista toiseen. Ne kaikki tuli koluttua. Matkan jälkeen olin rättiväsynyt ja muistikuvat, äänet ja kaikki muut tuntemukset, maut ja tuoksut tapahtuneesta vilisevät tuokiokuvina mielessä selkeää kokonaisuutta vielä hahmotellen. Ihana matka, miten ihmeellistä että pääsin sille osallistumaan. Tästä riittää muisteltavaa koko kesäksi.

Olen vielä häkellyksissä juhlista. Jos kertoisin jostakin yksityiskohdasta, jokin toinen jäisi varjoon. Tämän paremmin en nyt osaa kertoa tapahtumista, koko päivän olen hakenut sitä miten kiteyttäisin kokemani. Tuo virran vietävänä oleminen kuvaa parhaiten tunnelmiani. Istuin pihalla ja kuulen vieläkin puheensorinan ja näen iloiset pöytäryhmät. Te vieraani jätitte pysyvän muistijäljen. Ilon, joka kannattelee tästä eteenpäin. Kiitos kun tulitte ja teitte tämän juhlan.

Pöytämme notkui herkkuja, joita jäikin paljon. Päivän yllätys oli se, etten voinut syödä. Koko suuni olikin niin kipeä, että jouduin jättämään herkkupaloja lautaselleni. Illan huipennukseksi viimeisten vieraiden poistuttua istuin jakkaralla keittiössä edelleen pursuilevan pöydän vierellä ja söin hedelmäsosetta vauvaruokapurkista. Aamupäivällä ennen lukiolle lähtöä söin kaurapuuroa. Ne olivat isoimmat ja kunnollisimmat syömiseni koko päivänä. Sitten kaivoin suunhoito-ohjeet esiin ja kurlasin suolavedellä helpostusta kirveleville limakalvoille. Ja ryhdyin tutkimaan jalkapohjieni kuntoa. Koululla huomasin, että yhdessä sormessani löytyi sydämenmuotoinen ihon repeämäalue. Juhlan kunniaksi vaivanikin koristautuivat.

Ystävien avulla juhlien käytännöllinen puoli toteutui. Veljeni oivalsi, että olen kirjaimellisesti nähnyt paljon vaivaa näiden juhlien eteen. Siis näin sen vaivanteon, en itse tehnyt! Enkä kaikkea ole edes nähnytkään, pöytä notkui toisissa kodeissa tehdyistä leivonnaisista ja juhla-aamuna ahkerien rakastavien käsien täällä tehtailemista huippu-upeista susheista. Taisivat maistua kaikki. Kiitos teille, jotka loihditte pöydän täpötäyteen tarjottavaa. Ja teille, jotka kiidätitte kukat maljakoihin, onnittelumaljat käsiin, tyhjät lasit ja kahvikupit tiskiin. Joku puuhasi aina takahuoneessa, minä en tehnyt siellä mitään mainittavaa.

Yksi oli päivässä kirkas kiintotähteni. Se poika, joka sai sen lakin päähänsä. Joka hymyili niin komeana ja joka kulki kaiken läpi ryhdikkäänä. Minun poikani, ylioppilas.