Kirjoittajakurssillani kotitehtäväni teksti pukeutui runon muotoon. Jo kaksi viikkoa sitten kirjoitinkin samasta aiheesta: kerron - en kerro. Samoin meni runoksi siellä eilen illalla tekemäni nopea harjoitus, jossa Chopinin Nocturnoa kuunnellessa piti saada tekstiin mukaan liike. Nämä molemmat ovat teemaltaan tämän huomisen odotuksen leimaamia, joten ne käyvät hyvin tämän päivän tekstiksi. Samoin ne varmaan heijastelevat sitä kaikkea mitä olen muistellut vuosi sitten tapahtuneesta. Yleensä kirjoitan proosaa, jossa tunnen olevani varmempi. Näistä sain kuitenkin sen verran mukavaa palautetta, että uskallan laittaa tänne blogiinkin.
Kerron - en kerro
Kerron kuulumisia.
Kuule minua!
Kuule se, mitä en kerro.
Kuule, näe, ymmärrä.
Minun paavalinkukkani saivat uutta multaa.
Mitä minä saan ravinnoksi?
Lomalla kävimme matkalla.
Kohtasinko ketään?
Kerron kyllä
tutkimuksista ja veriarvoista
Mutta mainitsinko
raastavasta odotuksesta
yöllisestä huudosta?
Kuule minua!
kuule myös, mitä en kerro.
Kuule, näe, ymmärrä.
Tanssia sumussa
Tanssi sumussa,
liidä läpi usvapilven.
Piruetti kun löytyy tyven,
taivutus ja ojennus
niin kevyesti
niin lähelle
sietämättömän kivun rajaa.
Tanssi, tanssi
helmat hulmuten
- vai tuuliko puhaltelee sumupilviä?
Askella tuntemattomaan
kiidä kohti sitä mikä ei näy.
