Saimme alkuviikosta uuden taulun. Muotokuva minusta ja miehestäni on tehty lakkiaisissa otetun valokuvan perusteella. Huomaan hieman väisteleväni taulua. Periaatteessa sitä pitäisi nyt katsella ja sovitella hyvään paikkaan. Joka kerran kun katson taulua kunnolla, olen siihen monella tapaa tyytyväinen. Tekniikka sopii meille ja kuvastaa hetken tunnelmaa, taustana oleva talomme ja omenapuu häämöttää mukavasti. Miehellä on juuri se luonteenomainen tyytyväinen myhäilynsä kuin odottaa sopiikin. Minäkin olen hieman kauniimpien silmälasien kautta katsottu kuin mitä todellisuus on. Muotokuvateoksena taulu on eittämättä lajinsa parhaimmistoa.
Olen miettinyt, onko oman itsen näkeminen vain niin kovin vaikeaa, sillä yksi suuri mutta taulussa on. Se olen minä. Enkä tarkoita, että olisin liian lihava tai laiha, tukka huonosti tai jotain muuta vallan epäonnistunutta. Ei vaan tunnelma. Juhliamme olen täällä hehkutellut, olin iloinen ja onnellinen niistä. Mutta taulun nainen on surumielinen selittämättömällä tavalla. Näkyykö sairauteni minusta näin? Hämmästyttävintä on se, etten katso kohti kuten yleensä teen kuvissa. Onko minusta tullut väistelevä? Vai onko vika vain minun silmissäni? Vainko minä näen kuvasta tämän kevään historian? Taiteilija on onnistunut kuvatessaan liian hyvin, vanginnut enemmän kuin ulkokuoren. Kuvaa katsoessani muistan miten kieleni oli tuona päivänä haavoilla ja kipeä, miten jalkapohjissa poltteli, miten en olisi ilman apua selvinnyt koko juhlinnasta. Minä ikäänkuin näen itseni läpi. Ehkä olisin toivonut, että taulussa ei olisi ollut läsnä kevääni kipua lainkaan.
Testailen kuvaa eri katsojilla. Tervetuloa kertomaan uusi erilainen näkemys. Minä, joka kuvittelen olevani sanoilla kuvaamisessa vahvoilla, olen ymmälläni nyt, sanaton. En ole edes pystynyt mainitsemaan tätä kotiini tullutta taulua aiemmin. Kuva on väkevämpi kuin olisin toivonut. Ehkä se ei riipaise ketään muuta samalla tavalla kuin minua.
Keskimmäinen lähti juhannusreissulle Lontooseen. Esikoinen ja kuopus ovat tyytyväisiä kotipuolen kaveripiirin juhannusriennoista, me vanhemmat lepäilemme kotosalla. Paineeton juhannus tiedossa.