Kiertelin tätä kannettavaani ja omaa blogiani kauan, kun en mielestäni keksinyt mitään sellaista kirjoitettavaa, mikä olisi oman kritiikkikynnykseni ylittänyt. Mielessä kaihersi vain huominen lääkärikäynti ja kävin lukemassa edelliset vastaavissa tunnelmissa kirjoittelemassani vuodatukset. Mitään uutta lisättävää niihin ei ole, aina tässä taudissa jämähtää tähän samaan odotuksen pelonsekaiseen tunnelmaan. Tuntui niin turhalta toistaa sitä kaikkea. En niinkään ajatellut teitä lukijoita kuin enemmän sitä, että halusin vain ajatella jotain aivan muuta, pyristellä ulos tästä jännittämisen kehästä.
Lusikoin ihanaa jälkiruokaa suuhuni: kuumia uuniomenoita ja vaniljajäätelöä, kun totesin iloitsevani tästä ja edellisten päivien ruokailusta kovasti. On siis jokin, mikä saa mieleeni positiivista henkeä, ruoka! Suuni ei ole enää niin kipeä ja makumuutokset ovat paljon lieventyneet, monesta ruoasta voi nauttia kunnolla. Viikon aikana tuli nautittua kaurapuuroa useamman kerran niin nyt on maistunut kunnon ruoka sitä enemmän. Siispä teen nyt pienen kuvattoman ruokablogipostauksen!
Perjantai-illan työkavereiden ruoka- ja viinikerhomme teemana oli sadonkorjuu. Minä olin kokkailemassa eturuokaryhmässä kookosporkkanakeittoa, kaikkein tulisimmat mausteet jäivät minun ja muutaman muun versiosta pois, valkosipulia kestin kyllä. Sadonkorjuun juhlaa oli varsinkin pääruokana paahdetuissa uunijuureksissa, seurana kanafileitä ja mozzarellasalaattia. Jälkiruoaksi klassinen omenapiirakka mummoankkamaiseen tyyliin taikinakannella. Kuorimista ja pilkkomista tuon menuun aikaansaamiseksi riiitti, mutta lopputulos oli sen arvoinen. Varsinkin uunissa paahdetut juurekset olivat myös värikkyydessään kuin maultaan aivan huippu. Viinit maistuvat edelleen pilaantuneilta minun suussani, vesilinjalla siis olin. Omenapiirakan kanssa tarjottu jäätelö samoin jäi kumman mauttomaksi, suussani on jotain vikaa. Piirakka oli silti ihana.
Lauantaina ukin pöydästä löytyi myös monenlaista: graavia lohta, munia, tuoreita vihanneksia, ruusukaalia, perunoita, paahtopaistia ja syksyistä herkkua: kaalijauhelihapataa, puolukkahilloa ja mustaviinimarjahyytelöä, juustotarjotin ja vielä varmaan muutakin. Kahvin kanssa mm. tuoreilla mustikoilla koristettu täytekakku. Siitä riitti syötävää, näistä ainoastaan lohi ja juustot ovat saaneet suussani uudenlaiset, ei niin mairittelevat, makuvivahteet. Tarjolla ollut suklaahippujäätelökään ei korjannut suuni jäätelönnautintavikaa. Mutta kaalipata! Kuuluu muuten meillä lastenkin herkkurepertuaariin, pitäisi muistaa tehdä itsekin taas.
Tänään sitten kokkailutouhut olivat minimaaliset mutta lopputulos maksimaalinen. Tein Janssonin kiusausta kaupan aineksista, kokkailun rasittavin vaihe oli siis purkkien ja pussien availemista. Eilen notkuvista omenapuista poimimiamme omenia porailin uuniompuiksi. Siirappia, nokare voita ja lusikallinen kaurahiutaleita reikään ja omput uuniin. Ja miten kävi: tänään jäätelö, uunikuumille omenille sulaneena nekkumaisen siirappikastikkeen kanssa maistui siltä kuin pitikin. Kolmas kerta siis toden sanoi.
Hyvä ruoka, parempi mieli, mainostaja on oikeassa. Hyvin syöneenä on parempi odotella huomisen uutisia. Varmasti nämä ruoat ovat olleet myös lohtusyömistä sanan parhaassa merkityksessä. Mihinkään muuhun en tämän päivän aikana sitten en ole pystynyt keskittymäänkään. Puutarhassa haahuilin hetkisen, hengästyn niin helposti ettei mikään homma sielläkään suju, jo eilinen omenien poiminta oli extreme-suoritus, omenakasseja en sitten jaksanutkaan kantaa. Kunnonkohotusprjekti on pahasti vaiheessa.
Mutta tytär leipoo nyt muffinseja, herkuttelu ei ainakaan lopu.