Tein tänään koiran kanssa yli kilometrin lenkin ihan kevyesti. Puhuin jopa puhelimessa samalla. Voi miten hyvältä tuntuikaan huomata, että jaksan taas. Polviin kyllä sattui kuten ennenkin, mutta jotenkin se nyt vain kuuluu asiaan. Kuntoni oli koko huhtikuunkin niin huono, että tuntui mahdottomalta yhtälöltä saada sitä kohenemaan. Nyt kun voiman tunne on palautunut niin uskaltaa suunnitella jotain enemmänkin, vesijuoksua uimahalliin ehtisi vielä kokeilemaan. Toukokuussa kävi usein niin, että voimattomuus ja totaalinen väsähtäminen iskivät kesken kaiken, nyt vaikuttaa siltä, että kestävyyttäkin on kertynyt. Leikkauksesta on huomenna kolme kuukautta. On jo aikakin kuntoutua. Haava ei ole ollut kipeä enää aikoihin, pientä kutinaa joskus tuntuu. Muuallakin vatsan alueella tuntemani kivut ovat vaimentuneet. Kaikin puolin siis menen hyvään suuntaan.

Onneksi en silloin kolme kuukautta sitten tiennyt miten kauan kestää ennenkuin tällaisia positiivisia tuntemuksia tulee. Varmasti nuo ylioppilasjuhlat olivat hyvä kannustin niin että tein paljon kaikenlaisia kotitöitä, olin liikkeellä. Se oli hyvä osa kuntoutumistani. Nyt kesän aikana sitten voin ihan kokeilla enemmänkin liikkumista.

Viikonloppuna kokeillaan reissaamista. Otan omaa elämääni haltuun.