Ohne sorgen, ilman suruja, suruitta, surutonna, kepeästi kuljin Straussin valssien, polkkien, galoppien ja operettisävelten myötä eilisiltana. Itse Herbert vonK tuossa youtubessa heiluu orkesterin edessä, meilläkin oli charmikas harmaatukkainen herra kapellimestarina, joka yllytti yleisöä välillä mukaan. Kepeä, keveä oli tunnelma, täysin uudenvuodenkonserttien hengessä edettiin, monet tutut kappaleet soljuivat isolla orkesterilla mukavasti. Gaala-illan henkeen sopi, että mukana oli showelementtejä, balettitanssijoita, metsästäjä paukkuvine pyssyineen, shamppanjakin kuohui, sopraano huvitteli Lepakko-operetin aarioiden kanssa.
Finlandia-talon puitteet ovat täysin sopivat Strauss-konserrtin henkeen. Samassa hengessä tilasimme väliajalle valmiiksi tarjoilut ja mies kuljetti ovelta ovelle minua ja ystävääni kuin taksilla ikään. Ihan vähän vain myöhässä konsertti-iltamme vihdoin järjestyi: tämä oli merkkipäivälahja toinen toisellemme kun yhdessä juhliessamme syksyllä 2008 emme huomanneet lahjoja toisillemme hankkia. Silloin sovimme, että Finlandia-talolle konserttiin vielä menemme. Hän lahjoo minut ja minä hänet. Jotakin tuli väliin kun konsertti-ilta ei sitten onnistunut. Siitä jostakin kertoo tämä blogi. No, ei tämä ollut suinkaan viimeinen lupauslahja, joka jäi samoilta viisikymppisiltä saamatta. Veljekseni, hohoi, odottelen vielä ! -Ohne sorgen!
Tänään olen moisesta kepeästä iloittelusta toipunut, koneen ääressä olen kyllä kirjoitustani huomiseksi hionut enemmän kuin koskaan näitä blogikirkoituksiani. Enkä lainkaan saanut mitään tyydytystä. Kamalaa tämä kirjoittaminen. Olisikin pitänyt valita teemaksi musiikki.