Blogini kävijämäärätilasto kertoo, että juhannus on monelle lukijalleni mökkeilyä ja ainakin poissaoloa päätteiden ääreltä. Hyvä niin. Enpä minäkään saanut juhannusaaton juttua aikaiseksi, vaikka kotosalla olemmekin juhannusta viettäneet. Miehen loma alkoi ja nämä ensimmäiset päivät on pyhitetty huokaisemiselle kaiken vastuun jälkeen. Spontaanisti lähdettiin kuitenkin suunnittelemaan pientä matkaa, ja huomenaamulla lähdemme lentoon! Ystävä ja mieheni pitkäaikainen yhteistyökumppani Saksassa jää eläkkeelle ja menemme yllätysvieraiksi juhliin. Siksi piti hieman korjata tuota otsikkoa. Nämä Suomen juhlapäivät sujuvat tutulla Maahan, odota! komennuksella vielä, mutta liikkeellelähtö on siis huomenna.

Oma kuntoni ja jaksamiseni tietysti mietityttää. Olemme varautuneet siihen, että tehdään vointini mukaan päiväohjelmat. Pikkukaupungin keskustassa olevaan hotelliin voi mennä vaikka päiväunillekin. Käsille tekee hyvää olla passattavana ja ostoruoissa, sormenpäiden iho tuntuu ohenevan sitä mukaa kuin lääkeviikot etenevät. Samoin suussa, kieli on arka ja tutut maut ovat muuttuneet, vesikin maistuu oudolta. Onneksi vararavintoa on sen verran, että pärjään vaikka ruoka ei maistuisi. Juomienkin suhteen on vähemmän valinnanvaraa. Kuumia on jäähdyteltävä, hapokkaat on ei-ei. Toivottavasti matkan muut elämykset korvaavat nämä pienet yksityiskohdat.

Viimeinen juhannus?

Tänä juhannuksena olen lueskellut paljon, katsellut tv:tä ja ollut vain. Nuoriso on pelmahdellut omissa menoissaan, linja Lontooseen on välillä ollut auki. Pesä on tyhjenemässä ja me vanhempina haemme uutta rooliamme. Toistuvasti on ajatuksissa pyörinyt, minkälainen on seuraava juhannukseni? Muutama vuosi sitten juuri juhannuspäivänä saimme viestin setäni poismenosta. Viime juhannuksen jälkeen olemme haudanneet perheemme rakkaan mummin, mieheni äidin. Aina tämä juhannus on jollekin viimeinen, onneksi tulevaa emme tiedä. Emme tiedä, kenelle tämä on viimeinen juhannus. Pelkäänkö minä, että tämä olisi viimeinen juhannukseni? En. Mutta se mahdollisuus, oma kuolema, on ollut niin läsnä tänä keväänä ettei sen ajattelu hätkähdytä. Ennen blogiini tuloa vilkaisin Iltasanomien nettisivuja ja totesin, että tähän mennessä ainakin 8:lle ihmiselle tämä oli se viimeinen juhannus.

Vaikka kuopus julistikin viettävänsä juhannusta kavereiden kanssa, oli eilen suunniteltava ja tänään heti ensimmäiseksi tarkistettava, että tuleehan niitä äidin lettuja kuitenkin tänään. Iloiten paistan, sateella sisällä, muuten ulkona. On ihana olla olemassa letunpaistoakin varten.

Sitä ennen olen toivottavasti saanut laukkuni pakattua. Kone nousee huomisaamupäivällä ja laskeutuu torstai-illalla. Auf Wiederhören!