Monenlaisten menojen jälkeen on ollut syytä olla paikoillaan, levähtää. Sairaslomalaiselle riittää päivän puuhiksi vesijumppa ja kodin imurointi. Eilen niiden jälkeen olinkin aivan poikki. Hhmmm, nehän ovat asioita, joita tehdään arkisin normaalin työpäivän lisäksi, minulle ne riittivät päivän ponnistukseksi. Tuo vesijumppa on ollut vuosia iloni ja mukava harrastus, nyt saan patistaa itseäni että jaksan loppuun asti. Aamun alhaiset verenpaineet eivät ihan myöskään suosi altaaseen pulahtamista klo 7.45. Eikä se, että aamuisin jonkinlainen nenäverenvuoto vaivaa. Uuden lääkkeen haittavaikutuksiin kuuluvat myös haavaumat suussa ja muutama meni ohitse niin kevyesti että ehdin jo "nuolaista ennekuin tipahti." Nyt on poskessa niin kipeä kohta, että jopa nukkuminen sillä kyljellä estyi. Toisella kyljellä sitten jatkoin yöunia aamusta kun kouluja käyvät perheenjäsenet olivat poistuneet.
Tämän päivän Hesarissa - kun oli saanut sivuutettua uutiset siitä, onko joku valehdellut ja mitä, oli sitten kyse tuppeen sahatusta laudasta, toisen vangitsemisesta tai jopa elämän riistosta - löytyi myös jokaisen arkea koskettava artikkeli Kaaoksen kesyttäjä. (Muuten hyvä jatkumo tuohon johtoallergiakirjoitukseeni!) Sen mukaan kodissa on 10 000 tavaraa, joista kolmannes on turhia. Tavara muuttuu valloittajaksi, kun se on kerran kotiin päässyt, on sillä maaginen kyky jämähtää paikoilleen. Meillä näitä kodin valloittajia taitaa olla keskimääräistä enemmän, jo kirjoja on keskivertoa laajempi kokoelma. Lasketaankohan valokuvat yksitellen vai nippuina? Keväällä sain lakkiaissiivouksen yhteydessä heitettyä pois mielestäni paljon turhaa roinaa. Nyt katselen kotiani ihmetellen miksi se ei näy missään. Miksi taas kasat ovat hiipineet kaikkialle? Esikoinen muutti ja jätti jälkeensä paitsi vielä muuttoa odottavia niin myös jäämistön, josta ei ehkä hänkään ota selvää, mitä pitäisi säilyttää, mikä on roskaa. Vanhat koulukirjat? Mielestäni on niiden omistaja asia päättää niiden kohtalosta. Niin monta rasittavaa päätöstä, ymmärrän ettei nuoruuden voimillakaan niitä saa noin vain tehtyä, kun ei vanhemman viisaudellakaan. Jäämistö jäi yläkerran aulaan muistomerkiksi ettemme unohtaisi kauas pois muuttanutta lasta. Kuopus kun valloitti esikoisen huonetta niin voimallisesti, että tavaroiden selvittelytyö jäi siinäkin toiseksi. Kuopuksen jäljiltä myös hänen entisessä huoneessaan on jäämistö. Keskimmäinen elää kaikkien kerrostumiensa keskellä vielä. Minä toivon päinvastoin kuin hän, ettei mitään edullista kivaa kämppää löytyisi hetimiten. Kolmas jäämistö olisi nyt liikaa.
Ei ole ihme ettei nuoret osaa tavaramaailmansa kaaosta hallita kun ei äitikään. Eikä ihme ettei äitikään, kun lehden mukaan se taitaa olla yleinen ongelma. Onneksi meillä holtittomuus ei ole edennyt niin pahaksi että sen takia rajoittaisimme vieraiden tuloa, tai että tavarakasat aiheuttaisivat vaaratilanteita tai tekisivät kodista paikan, jossa ei voisi enää rentoutua kun tavarakasat huutaisivat tekijää. Niistäkin lehti osasi kertoa, meillä on onneksi huoneita ja niissä suljettavia ovia, joten illuusio laajemmastakin järjestyksestä on melko helposti luotavissa. Meillä on enemmänkin rajattuja kaaoksia kuin koko kodin kattava totaalikaaos, vaikka nuo pienemmätkin riittävät pilaamaan muuten hyviä päiviä. Kasamme eivät ole vuosikertakerrostumia vaan ihan pariviikkoisia.
Artikkelissa annetaan hyviä ja toimivia vinkkejä miten hallita arkista elämäänsä, mutta mielestäni olisi voinut vielä mainita, että voi elää ihan hyvää elämää, vaikka kirjahyllyn siivousta välillä lykkäisikin ja vaikka varsin hyvin tiedostaa, että se takimmainen kaappi on melkoinen romukaaos. Jos työ tai sairaus tms. elämäntilanne vie aikaa ja energiaa niin silloin on turhaa rasittaa itseään kaappisiivouksella. Elämän sisältö ei voi eikä saa olla pelkästään se, että hallitsee tavaramaailmaansa antaumuksella. Mutta ei se tavaramaailma kyllä sellaiseksi hallitsemattomaksi kaaokseksikaan saa ajatutua, silloin sekin ahtauttaa elämän muuta sisältöä. Artikkelin pääpointti: turhien tavaroiden karsiminen on siis terveellistä, mutta itse elämälle, sen luovuudelle on jätettävä tilaa. Tavarat kantavat mukanaan muistoja, ei kanneta roskiin niitäkin.