Lääkärissä ja verikokeissa on käyty ja se reissu riitti hyvin päivän ponnistukseksi. Kävi kuten arvelinkin, että uusi lääke laitettiin tauolle ja sitten jatketaan pienemmällä annostuksella. Väsymyksen pitäisi helpottaa ennenkuin jatketaan. Lääkkeen sivuvaikutusluettelossa oli monia verimuutoksia, joita sitten löytyi minultakin. Kolesteroliarvot ovat nousseet, mutta se siis johtuu lääkkeestä. Hemoglobiini on sensijaan laskusuunnassa ja jos se laskee edelleen, minulle annetaankin tuota doping-jupakoissa tutuksi tullutta EPOa!!! En sitten kysynyt, annetaanko sitä huoltoasemalla vai missä ja onko tarvikkeet jossain laukussa ja mihin ne käytetyt piikit sitten laitetaankaan... Ehkä tulen saamaan ihan sisäpiirin tietoa. Vapise hiihtoliitto! Aloitankohan treenaamisen? Lähdenköhän korkeanpaikan leirille? Tai alppimajaan, eikös senkin tarkoitus ole sama, hemoglobiinin nostaminen?

Vähäiset on sairaslomalaisen ilot. Oikeasti ei hemoglobiini 111 naurata, raudan syöminen ei tässä tapauksessa auta, rauta-arvo oli kuulemma hyvä. Lääkäri selaili pitkää listaa veriarvoistani, aika moni paukkui viitearvojen yli ja loisti punaisena, mutta niistäkään ei tarvitse välittää, ylitykset ovat niin pieniä. Lääkeainepitoisuus veressä on tällä hetkellä suuri, joten se antaa toivoa, että se myös toimii siellä missä pitääkin.

Mutta uupumus on totta ja rikkinäiset limakalvot suussa ja nenässä ovat totta. Niitä nyt hoitelen ja toivoa on, että nyt taas tästä noustaan vain ylöspäin. Käly tuli seuraksi lääkärille ja tänne kotiin pelmahti aitoja kuopiolaisia ilopillereitä, jotka kaikki kirkastivat harmaan taivaan täydeltä tulevaa räntäsateista päivää huomattavasti.

Ja kaikki syöpäklinikalla kävijät: sitä helikopterilaskupaikkaa käytetään ihan oikeasti! Poislähtiessä pörinä lähestyi ja noudettuaan jonkun mukaan nousivat saman tien, me vain pitelimme korviamme kävellessämme autolle. Muistelin miten kerran vein tuota nykyistä motskaripoikaamme synttäreille ja kun yhdellä ja samalla automatkalla nähtiin sekä poliisiauto että ampulanssi hälytysajossa ja lentokone myöhemmin laskeutumassa ylitsemme ja kun vielä moottoripyöräpoliisit tulivat viereemme valoissa, lausui 6-vuotias: tämä on jo liikaa. Pojan onnenmalja vuoti ylitse. Minua ei se helikopteri sillä tavalla sykähdyttänyt (ambulanssejakin näin monia, sekä hälytysvaloilla että ilman), mutta tuli tunne, että monenlaisen tapahtuman keskipisteessä sitä siellä ollaan, Suomen suurimmalla sairaalakampuksella. Onneksi sai sieltä omin jaloin kävellä pois. Ja kiitos Suomen hiihtäjät, että tästäkin käynnistä löytyi se huvittava puoli, lääkärikin hymyili eikä hänen tarvinnut sen kummemmin ainetta selitellä.