Eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin en hiipinyt puudutepullolleni hakemaan helpotusta. Uskalsin maistaa myös vahvaa tiistaina saamaamme Mon Cheri kirsikka+liköörisuklaata eikä se maistunut pelkästään kirvelevältä, muistin ja löysin jopa miksi se on ollut lempparisuklaatani. Illalla söin ruisleipää! Ruisleipä voitti nyt maullaan suklaan, se oli silkkaa nautintoa. Tauko elämän pienissä asioissa saa taas arvostamaan niitä ihan eri tavalla. Tänään aamupala tuntui juhlalliselta kun sai oikeasti valita mitä ottaa. Päädyin taas ruisleipään ja edelleen sen maistelu tuntui kuin olisi saanut luksusherkkua. Ehkä se olikin: Hesarista luin, että Suomen leipäkulttuuri on maailman rikkain, joskaan ei halvin. Tällaiselta ruisleipä maistui silloin kun sitä sai Suomen tuliaisina Japanissa.
Hampaisenpesu on toinen asia, jossa suun paranemisen huomaa selvästi. Ihana pestä hampaita rutiininomaisesti varomatta poskea, kielenkärkeä, takimmaisen hampaan ientä jne.
Päivän Sana myötäilee tunnelmiani: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa.
Mutta voih, olisipa nenäni yhtä kivuton ja vaivaton. Ja väistyisipä tämä väsy jonnekin pois. Enkä hengästyisi ottaessani lakanoita pesuun. Tai tiskikonetta tyhjennettäessä. Aamulla keskustelin oireistani lääkärin kanssa ja päädyttiin, että katsotaan tilannetta uudelleen tiistaina. Jospa sitten olisin vahvistunut aloittamaan uudelleen lääkkeen. Merkillinen muutos on tapahtunut ajattelussani näistä lääketauoista: alkuun pelkäsin kovastikin, että lääketauon aikana syöpäsolut pääsevät juhlimaan ja leviämään ja siksi halusin itsekin jatkaa lääkettä mahdollisimman nopeasti. Halusin taistella joka hetki. Nyt olen pelkästään helpottunut siitä, ettei lääkettä tarvitse ottaa. Siihen, että mukanani kulkee muutama ylimääräinen möykky, suhtaudunkin jo paljon rauhallisemmin. En osaa pelätä, että ne nyt yht'äkkiä villiintyisivät. Tiedän, olen kuin jäällä kävelijä: kun se kesti eilenkin, kestää se tänäänkin. Mutta niin monet kerrat olen jäällä kävellyt, hiihtänytkin, eikä se ole pettänyt. Päinvastoin, se on ollut ihanaa ja virkistävää! Samanlaista virkistystä toivon tältä tauolta, jotain siitä jo olen saanutkin maistaa, helpon hampaidenpesun ja maistuvan ruisleivän.
Odotanko liikoja, kun haaveilen syyskirpeästä haravoinnista, tuulelta tuoksuvien puhtaiden lakanoiden käärimisestä, itse leivottujen pullien tuoksusta, silittämisestä, ompelemisesta, leppoisasta juttelusta ja puuhailusta perheen kanssa? Suklaa, ruisleipä ja hampaidenpesu eivät ihan riitä.