Tunnen itseni kovin puolikuntoiseksi. Pitkienkään yöunien jälkeen ei jaksaisi nousta ylös, vaikka edessä olisi vain tavallisen rauhallisia aamutoimia, aamiaista ja lehdenlukua sekä sähköpostien ja blogiviestien katselua, kaikki ihan mieluisia puuhia. Ja päiväunet kutsuvat silti jo puolenpäivän jälkeen. Oma oloni sai selvennystä, kun luin uupumuksesta täältä. Juuri kuin minulle kirjoitettua, videon todellisuus tuntui tutulta, paitsi että minulta puuttuu tuo huolehtivan pirteä vaimo.
Puolikielinenkin olen, viime aikojen blogikirjoituksetkin ovat olleet vaisuja tilannekatsauksia vailla sellaista kirjoittamisen iloa kuin monesti olen kokenut. Puolivalmiita kirjoituksia, sellaisia syntyy puolinukuksissa. Puolikielinen tai en edes sitäkään olin eilen myös, kun olisi pitänyt jaksaa muutama lause saksaksi. Kun kuitenkin jotain olen saanut joskus solkattua, tunsin oloni puolihulluksi sanojen ja ajatusten hävittyä puolityhjästä päästäni. Mielipuoliseksi tilanne muuttui kun hyväätarkoittava lähimmäinen sitten vastasikin itse minulle esitettyyn kysymykseen kääntämättä ja kuuntelematta puolikastakaan vastaustani. Niin helposti kokonainen ihminen ohitetaan. Tietenkin tämäkin on vain puolitotuus.
Uupumuksentorjuntalenkillä löysin itse vain sanat puolikielinen ja puolikuntoinen. Puolipirteästä pohdinnasta ei ollut apua, vasta Suomen kielen perussanakirja läväytti eteen puoli-alkuisten sanojen virran. Ilman niitä tämäkin juttu olisi jäänyt puolitiehen, puolitekoiseksi.