Tänään tää on hieno rouva, joka käskee siivoojan aloittamaan peräkamarista ja itse kahvittelee ystävättärensä kanssa ja lähtee ihailemaan puutarhaan kukkasia tai ostoksille...
Totuus on kuitenkin toinen. Ennen "hieno rouva"-osuutta edeltää raivaussessio, jonka minun onnekseni ja tilanteen pakottamana mies joutui hoitamaan. Raivaustraktori olisi ehkä täällä ollut ihan tarpeen. Ja kaikenlaisia sanottaessa kevyeltä tuntuvia järjestelytehtäviä on ihan riittämiin rouvallekin, paikalleen vietäviä tavaroita löytyy siihen hetkeen saakka kun hyvä hengettäremme soittaa ovikelloa. (Tämän kirjoittamisen alibi on työpöydän järjestelyä...) Eikä silti kirjahylly tule järjestetyksi. Ei, vaan että sikinsokin lojuvat paperit ym. muodostavat edes säntillisen näköisen pinon. Eihän sitä kukaan tiedä, että siellä on sekaisin kaikki tärkeät Kelan paperit paikallislehden kesätarjouskuponkien kanssa. Ja kuka ihme tuota roinaa meille hankkii? Minä ainakin ostan vain tarpeellista tavaraa. Ja sitäpaitsi enpä ole ostoksilla tänä vuonna käynytkään, vain apteekissa enimmäkseen.
Onneksi, siunaukseksi, ymmärsimme kotitalousvähennyksen houkuttamana, pyytää siivoojan avuksemme jo pari vuotta sitten. Kynnys teettää "itselle kuuluva" työ toisella oli korkea ja minkä mallin tässä lapsillemmekin annamme? No, totuus on, että siivous ei lopu ikinä ja hommaa riittää kuten tässäkin yritän todistella. Jälkiviisaana kaduttaa ettemme aloittaneet paljon aiemmin. Osansa on tietenkin sillä, että tiemme osuivat yhteen todella ihanan ja luotettavan ihmisen kanssa!
Tämä takaa sen, että löydän hyvin piilevän sisäisen minimalistin itsestäni säännöllisesti kahden viikon välein ja unohdan että oikeasti olen enemmän rehevä renessanssi-ihminen. Viiden ihmisen ja yhden koiran talossa harvat kyllä pystyvät pitämään elämisen jäljet piilossa, aina jokin asia on vaiheessa, aina jokin tulossa, jokin menossa. Varsinkin nyt.
Lopullisesti hieno rouva -ajatukset karisevat kun tunnustelen oloani ja muistelen viime yötä. Luulin jo että pääsen Sutentin ruoansulatukseen liittyviltä sivuvaikutuksilta helpolla. No, helppoa tämä kyllä on kaikkiin syöpäpotilaskauhukuviin verrattuna. Mutta hienojen rouvien vatsat eivät murise ja mourua eivätkä he ole jatkuvassa valmiudessa juosta vessaan. Eikä heidän yöpöydällään ole pahoinvointi- ja ripulilääkkeitä.
Olen saanut yöpöytäkirjoituksesta useamman puhelun, siis asia koskettaa laajemminkin. Mitä jos raivaisin kaikki sievästi sivupöydälle kannelliseen laatikkoon. Niin tekisi mieli raivata koko sairaus pois silmistä, pois olemasta. Ja laittaisin yöpöydälle vaikka orkidean? Kukkisinko silloin minäkin ja muuttuisiko elämäni?
