Tapaamisia on ollut nyt päivittäin monenlaisia ja olemme menneet ja tulleet kuten parhaaseen kesäelämään mielestäni kuuluu. Oma tahtini ja vauhtini on vain hivenen hidastunut siitä mitä pidän nornaalina. Itselle tärkeiden ihmisten näkeminen on niin tärkeää, että pienten vaivojen uhallakin reissuja on tehty. Kaukaakin tulleilla niitä matkan vaivoja on varmaan ollut.

Mutta jälleennäkemisten ja kunnon kohtaamisten mestari asuu meillä kotona. Koska nyt koiramme on saanut tehdä perättäisinä päivinä emäntänsä kotiintuloesityksensä täydellä latauksella niin kerrotaanpa teille asiaan vihkiytymättömille miten se tapahtuu.

Kunnon kotivahti tuntee perheen autojen ja jopa skootterinkin äänen ja asettuu heti oven eteen asemiin odottamaan riemun suurta hetkeä kun Rakas Perheenjäsen astuu sisään. Ellei Perheenjäsen ymmärrä avata ovea nopeasti, on koiran aivan välttämättä ilmoitettava haukulla sisäpuolelta mistäpäin se kotiovi taas löytyykään. Onnellisin on se päivä kun yhdellä kertaa kotiutuu useampi Rakas Perheenjäsen ja silloin täydellisin kotiintuloseremonia suoritetaan sekä pihamaalla että sisätiloissa. Koiramme ei ole osannut päättää, olisiko paras tapa ottaa vastaan Rakas Perhe kunnioittavin ja seremoniallisen menoin suuren palvelusjoukon kanssa vai voiko siirtyä suoraan Rakas Kaivattu Ystäväni -osastoon. Siksi koiramme on ottanut tervetuliaisseremoniaansa koko repertuaarin ja yhdellä koiralla riittääkin tekemistä kun yrittää hoidella kaikki roolit arvokkaasta hovimestarista palvelevaan sisäkköön sekä syleilevään ystävään. Kolmen saapuvan perheenjäsenen vastaanotto tietysti on melkoinen homma. Siihen kuuluu paljon juoksua toisen luota toisen luo, ryntäilyä sylistä toiseen, hyppelyä jokaiselle erikseen ja tasapuolisesti. Samalla mahdollisia sisääntuotavia matkatavaroita tai ostoskasseja on ehdittävä asiaankuuluvasti nuuhkaisemaan ja pitämään silmällä ettei mitään Suurta Salaista tuoda ohi vahdin silmien. Rakkaat perheenjäsenet on myös päästävä nuolaisemaan ja rapsutuksiakin pitäisi ehtiä vastaanottamaan. Kun usein autolta vielä pitää jotain hakea niin sinnekin olisi mukaan päästävä tarkistamaan ettei mitään unohdu ja ettei vain kukaan livahda samalla pelillä takaisin pois sinne kauas missä lienevätkään piileskelleet. Autokin olisi haisteltava ja tarjouduttava mahdolliseksi kyytiläiseksi. Mutta sitten taas muistuu mieleen tuloseremoniat ja sisälle jo menneet Rakkaat Perheenjäsenet ja täytyy rynnätä niiden perään. Varmuuden vuoksi on paras ottaa uusi hyppely- ja nuolusessio, jos joku Perheenjäsen vaikka olisi jäänyt vähemmälle. Että kaikille olisi selkeä viesti: ylimaallisen ihana ja ihmeellinen asia tapahtui juuri nyt kun tulitte kotiin, olette niin rakkaita. Tämä seremonia tuntuu kieltämättä joskus pelkän postilaatikolla käynnin jälkeen hieman teatraaliselta, mutta näinä päivinä se on ollut ihan paikallaan. Tosin eilinen sessio päättyi hiukan yliampuvasti siihen, kun koira sukelsi sängyllä päiväpeitteen alle niin vauhdilla että peite rullaantui selkään korkealle heiluvan hännänjuureen ja ruskeat innokkat silmät ja kuononpää näkyivät toisen reunan alta.

Onneksi ihmistervehdykset ovat paljon helpompia noin fyysisenä suorituksena. Toivon että kättenpuristusten ja halausten viesti on kuitenkin sama vaikka en tasajalkaa hyppinyt kenellekään. Ihana saada tavata ja nähdä, olette jokainen korvaamattomia. Ja rakkaita. Koirani ja minä tiedämme: jokainen tapaaminen on tehtävä niin kuin se voisi olla viimeinen.