Eilinen päivä livahti käsistä jonnekin. Rooli meni niin hurjaksi ettei siihen enää blogikirjoittelu sopinut. Kuten joka aamu tällä viikolla heräsin polttelevaan vatsakipuun, niistin nenääni ja tukahduttelin nenäverenvuotoa poikkeuksellisen kauan. Otin lääkkeet ja nukahdin uudestaan. Puoliltapäivin sain itseni ylös postia lueskelemaan. Katselin talossa ympärilleni ja huomasin, että kodin emäntä on todella ollut petipotilaana koko viikon. Mitä ihmettä kertoo tärkeysjärjestyksestäni se, että ensin laitoin orkidean veteen juomaan ja katkaisin ylikukkineen amarylliksen varren ja viimeiseksi ladoin tiskipöydältä tiskit koneeseen ja sain sen käyntiin? Siinä puuhaillessani huolestutti vatsan jatkuva kipuilu ja voimattomuus, tässä tietokoneellakin piipahdin, mutta istuessa koko ajan tuntui kipua. Kun kuurikin oli yli puolenvälin päätin soittaa sairaanhoitajalle. Lääkäri nimenomaan kehotti pitämään soittokynnyksen matalana.

Sairaanhoitaja kuunteli huoliani, joko antibiootti teki vatsavaivoja, minulla oli vatsatauti tai tulehdus jyllää jossakin antibiootista välittämättä tai jotain, hengenahdistus ja yskä ovat helpottuneet, joten tuskin se keuhkoveritulppa uhkasi. Hoitaja oli yhteydessä lääkäriin ja taas tuli käsky lähteä Hyvinkään sairaalan päivystykseen tarkistuskäynnille, vastustelin lähtöä, mutta hoitaja voitti. Sillä käynnillä kului iltapäivä ja koko ilta, jonoa oli normaalia enemmän. Roolisuoritus sujui siinä mielessä hienosti, että käytävälle sijoitetussa pedissä suljin koko hälinän ulkopuolelleni ja nukahdin, vieläpä kahdesti. Lääkäri antoi siitä oikein erityismaininnan, hän tuli nimittäin minut herättämään sikeästä unesta. Verikoe kertoi että tulehdusarvot olivat kyllä lähteneet laskuun, edelleen kuitenkin 68 - ei kuulostanut paljolta kun keväällä odotettiin kauan satasen alitusta. Vatsa oli kyllä arka, hoitajan unohduksen vuoksi pissanäytettä ei otettu, joten tulehduksen paikka on edelleen arvoitus. Suolatasapainoni oli kuitenkin hivenen huono. Väärin roolitettu viikko paljastui: huomasin, etten ollut syönyt kunnollista ruokaa sitten maanantain ja juomisenkin laita oli vähän niin ja näin. Kun en jaksanut lähteä itse laittamaan ja hakemaan niin oli jäänyt liian vähälle. Lupasin juoda vichyä ja pääsin kotiin. Maanantaina taas kokeet ja sitten oma lääkärini soitteleekin.

Taksi kaarteli lumisen maiseman halki ja tuntui erityisen hyvältä päästä kotiin. Ihan koko aikaa päivystyksessä odottaessani en kyllä nukkunut, monenlaista kulkijaa siinä käytävällä minut ohitti. Ambulanssinkuljettajat toivat yhä uusia potilaita. Poliisikin kävi. Jouluevankeliumissa kansa vaelsi verollepantaviksi kotikaupunkeihinsa. Nykyaikana näköjään omiin aluesairaaloihinsa, sielläkin oli pieni vauva, nukkui sekä itki kuten vauvat tekevät.