Tyttären kanssa vietettiin eilen kunnon viisuvalvojaiset. Kolmioleipiä, mehua ja maitoa ja keksejä auttoi jaksamaan. Jotenkin oli hauska olla yhdessä, tyttäreni on alkanut hämmästyttää kommenteillaan positiivisesti. Alun viisut olivat kauniita rauhantahtoisuutta tihkuvia balladeja, joista sitten tyttö lohkaisi: ja sitten Suomi tulee julistamaan "Lose Control!" Kilvan myös opettelimme venäjää niistä postikorteista.
Minulla on teoria, siis ihan varma tieto siitä miksi Suomen biisi ei menestynyt. Olen toki sitä kuullut aikaisemminikin, mutta vasta eilen pysähdyin niiden sanojen ääreen. Sehän kertoi syöpään sairastumisesta. Sehän on minun kevääni laulu. Putosin ja menetin kontrollin. Ihan pieni mahdollisuus on että jonkinlaiseen muuhunkin menetykseen siinä viitataan, etupäässä kuitenkin minuun. Tytärkään ei sitä kieltänyt. Eihän kukaan sellaista äänestä, turha ihmetellä muun Euroopan valintaa. Kappale oli menevä ja hyvä, mutta sanat olivat väärät. Tämä sanoma jos mikä olisi ollut nyyhkyballadi.
Mutta Norjan poika oli valloittava ja jotenkin palautti uskon siihen, että euroviisuissa ei jyrääkkään pelkästään laskelmoidut koneistot, vaan ihan omilla avuillaan omalla sävellyksellä, sanoituksella ja esityksellä pääseen voittoon. Ja sitäpaitsi onhan ilmiselvää miten laulu on totta. Odotan vain kunhan lehdet kaivavat esiin Fairytale-tytön. Mieluummin hänet kuin minut.
Toinenkin laulu on koskettanut. Minut hyvin tuntevat nyt istukoot alas eikä lue mistään olan yli, ettei kovin järkytä. Apulanta (!) on julkaissut v. 2007 hyvin koskettavan biisin, jonka kuulin Tartu Mikkiin -versiona perjantaina. Ei siis ole ihan tavallista musiikkigenreäni, mutta tulipa sellainen olo, että tuo pitäisi kuunnella uudestaan. Ensimmäinen kerta kun meni nyyhkiessä. Niin, etten musita edes kappaleen nimeä. Siis, jos lukijani tiedät sen, mille itkin, anna vinkki!
Tänään vietetään rukoussunnuntaita. Sen innoittamana lisäsin uuden sivun: rukouksia ja ajatuksia rukoilemisesta. Rukous kulkee koko ajan mukanani, omat tai ystävien kannattelemat, vaikka en niistä joka päivä kirjoittele. Tiedätte sen. Kummallisesti Vanha Testamentti on alkanut puhutella minua. Ikinä en ole ymmärtänyt esim. miksi kerrotaan Mooseksesta, jonka piti rukoilla israelilaisten puolesta näiden sotiessa amalekialaisia vastaan. Jos Mooseksen käsivarret väsyivät, israelilaiset joutuivat häviölle ja silloin ystävät kannattelivat hänen käsiään. Nyt sama kertomus käy kohti: taistelu sisälläni lääkkeen sotajoukkojen ja amalekialaisten syöpäsolujen välillä on käynnissä. Rukoilen ja väsyn, mutta silloin ystävät tulevat apuun. Tämän minulle avasi Jussi Rytkönen uuden kotimaa-lehden kirjoituksessa Hyvä sana: Jos väsymys voittaa, ystävä hoitaa.
Rukoussunnuntain otsikko on "Sydämen puhetta Jumalan kanssa". Minun sydämeni puhetta Jumalan kanssa lisää tuolla sivukirjoituslaatikossa.