Sillä työpaikalla, jota minulla ei ehkä pian enää ole, on ollut kaiken kiireen ja paineen keskellä joulunodotuksessa oikein mukava perinne. Salainen tonttuystävä. Adventista on alkanut aika, jolloin me aikuiset olemme tonttuilleet salaisesti mukavia yllätyksiä toinen toisillemme. Leikkiin halukkaat ovat ilmoittautuneet ja salainen ystävä hyvänteon kohteeksi on arvottu. Ihan oma lisämausteensa tonttuystävyydessä on ollut siinä, jos tonttuilun kohteeksi arvotaan joku sellainen, jota päivittäin ei edes näe paljon, jopa nimi voi olla outo. Siinä sitten on pokkana hiippaillut ihan väärällä puolen taloa ikäänkuin "asioimassa." Joskus sitten on osunut kohteeksi hyvinkin läheinen työkaveri, jonka ilahdutustavat kyllä keksii, mutta tilaisuudet niiden toteuttamiseen ovat haasteelliset. On pitänyt varta vasten herätä ja tulla työpaikalle ennen häntä tai jäädä viipyilemään saadakseen toteuttaa tontun tekosia.
Salainen tonttuystäväni lähetteli kerran glögiaiheisia viestejä pitkin joulukuuta: tuli maustepussi, tuli rusinat, tulikohan mukikin, tuli mehua, mutta aina valiteltiin ettei vielä ole ihan aika. Viimeisenä päivänä saapui terästyskin ja vihdoinkin lupa lämmittää glögikattila. Eräänä joulukuuna koko luokkani pidätteli henkeään joulusatua seuratessa. Opettajanpöydälle vain ilmestyi yhä uudestaan rullattu viesti, jossa satu jatkui. Selvästi tontun tekosia. Kuten myös ne monet takin taskusta tai lokerikosta löytyneet jouluiset suklaat tai pikkuset koristeet, joskus jopa opehuoneen pöydältä löytyi leivonnaista tai muuta kivaa. Erityisen huomaavainen tonttu oli erään joulun alla ja antoikin hedelmäyllätyksiä, kirjaimellisesti jopa pähkinän purtavaksi.
Joulukuun kiireisiin päiviin toi paljon iloa tuo tonttuiluleikkimme. Lahjoitan idean tästä vapaasti kopioitavaksi. Vielä ehtii. Oli mukava saada pikku yllätyksiä silloin tällöin, mutta ehdottomasti parasta oli se, että sai itsekin olla antajana. Oikeasti piti nähdä hieman vaivaa, hiipiä tulematta nähdyksi kolleegan luokkaan tai muualle. Pitää pokka kun toinen yllättyi, varsinkin jos tämä kovin aprikoi kuka oikein mahtaa olla tonttuystävänä. Joulun henki hiipi hiljalleen ilona mielen pohjalle. Omia tonttuilujani en tässä nyt voi paljastaa, sillä perinteeseemme kuuluu, että tonttuystävä pysyykin salaisena ja luulen että ainakin pari kertaa olen siinä onnistunut. Ja salaisuudet ovat kuin opettajan vaitiolovelvollisuus, pysyn vaiti hautaan asti.
Tontut eivät näytä unohtavan sairaslomalaista. Eilen yksi sellainen pesiytyi meidän keittiöömme leipomaan pullaa! Peitetarinana oli vapaapäivä töistä. Leipomisen ohessa vaihtuivat keittiöön jouluverhot ja minä innostuin etsimään adventtikynttelikön. Illalla pyyhälsi paikalle vielä toinenkin tonttupartio valtavien tuomisten kanssa. Nuppuinen amarylliskin tuli seurakseni kuin adventtikalenteriksi. Kiitos, kiitos, kiitos! Olin muuten luullut, että kaupan pakastepullat toteuttavat täysin pullantuoksuisen äidin ajatuksen. Eilen illalla sain todeta, ettei sentään. Nostaessani leivinliinaa ottaakseni sinne alle kauniisti jätettyjä pullia yllätyin, nostin ja nostin, mutta lopulta vain takimmaisesta nurkasta löytyi yksi. Nälkäiset herkuttelijatontutkin ovat näköjään liikkeellä. Pakastepullille ei tuollaista hujauksenomaista katoamista ei ole käynyt ikinä. Onneksi pullia oli muuallakin, niitä riitti pakastimeen asti.
Lapsena oli hauskaa joulun alla kuulla selvästi kolahduksen ikkunalta ja nähdäkin punaisen hiippalakin vilahduksen, Aamulla löydetyt jalanjäljet lumessa vahvistivat koetun todeksi. Tontut tosiaan hiippailivat kurkkimassa ja hakemassa kirjeitä joulupukille. Samaa ovat omatkin lapseni kokeneet. Ja aivan samalla tavalla serkut ovat nauraneet pienempiensä tohkeisille kertomuksille.
Vuosi sitten joulun alla, salaisia tonttuystäviä puuhattiin taas. Minulla oli aavistus, salainen tieto jo olemassa, vaikka en kuitenkaan tiennyt tulevasta, tunsin itseni niin väsyneeksi, että kieltäydyin osallistumasta koko leikkiin. Pelkäsin, että tulee sairaslomapäiviä tai etten yksinkertaisesti jaksa mitään ylimääräistä. Samanlainen väsymys kietoutuu ylleni tämänkin joulun alla. Parin viikon tauon jälkeen lähdin vesijumppaan, nyt on suojat influenssoja vastaan kunnossa, mutta oma kunto tuntuu heikolta. Ei, ei mitään ylimääräistä nytkään, vedin peiton ylleni uudestaan kotona ja jatkoin unia jumpan jälkeen pitkälle yli puolen päivän.
Joulu on hyvän mielen juhla, antamista, jakamista, leikkiä, iloa. Sellaiseen tonttuleikkiin olisi vielä mukava tempautua. Luostarissa luin ajatuksia siitä, miten vähän ilo ja kepeys saavat sijaa kristillisessä elämässämme, vaikka se on Luojamme hyvyyden ilmentymää. Joulun odotus lienee mitä oivallisinta aikaa sen toteuttamiseen.
