Tämän aamun suuri ilo oli saada lukea kahden uudenkin lukijan kommentit. Tosin kommentteja oli paljon muiltakin eri kirjoituksissani, kiitos niistä, niissäkin oli sykähdyttäviä asioia näihin omiin jutusteluihini puheenvuoroina. Vanhatkin kirjoitukset kiinnostavat ja elävät yhä. Mutta nämä kaksi uutta lukijaa ja niiden myötä nouseet ajatukset toivat siis erityisen hyvän mielen. Ilahduin, vaikka sairastaminen oli meitä yhdistävä vakava tekijä, toisella jopa samanlainen munuaissyöpä. Vertaistuki ilahduttaa. Etsiskelin netistäkin sen merkityksestä ja Tukiaseman määritelmä osuu hyvin ajatuksiini.
Vertaistuen keskeisin funktio on siinä kokemuksessa, että ei ole yksin elämäntilanteessaan tai ongelmiensa kanssa. Se on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten vaihtoa sekä tukemista samassa elämäntilanteessa tai samojen ongelmien kanssa painiskelevien kesken. Uudessa, oudossakin tilanteessa on hyvä vaihtaa ja vertailla kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien tai olleiden kanssa.
Näin sen koen, kokemusten vaihtoa ja tuen antamista tapahtuu tässäkin blogissa. Kommenttien kautta kokemusten jakajia on ollut paljon. Tukiaseman tekstissä myöhemmin on hyvin paikkansapitävä lause: Kokemus vertaisuudesta antaa toivoa ja uskoa tilanteesta selviytymiseen. Siksi suuri kiitos teille uudet ja vanhat vertaistuen tarjoajat tässä blogissa. Yhdessä selviämme päivästä toiseen.
Ajattelen tänään erityisesti sinua, joka valmistaudut huomiseen sytostaattitiputukseen. Ja sinua, joka odotat huomista lääkärillä käyntiä. Ja sinua, joka kanssani kuulostelee kehonsa viestejä lääkkeen sietämisestä. Ja sinua, joka kannat näitä kipeinä muistoina, pieni pelko sydämessä edelleen. Ja sinua, joka mietit, miten perhe, läheisesi ympärilläsi kestävät tämän kaiken. Yhdessä selviämme päivästä toiseen.
Tahtoisin toivoa sinulle,
mitä en itse voi antaa.
Saakoon rakkaus Jumalan
sinua sylissään kantaa.
(A-M Kaskinen)
