Näin eurovaalipäivänä pieni nostalgiahetki sallittaneen. Vastaus tuohon kysymykseen ekaluokkalaisten ärrätunnilla oli ikimuistettava. Rohkea, vielä viimeisinä markkavuosina syntynyt nuorimies vastasi reippaasti: "Se on valmaan joku luotsin (=Ruotsin!) vanha laha." Tältä opettajalta, joka sentään oli elänyt paljon pidempään markka-aikaa, tuo vastaus oli sai historian vilisemään silmissä. Vanha raha -kohta vastauksessa sentään meni oikein. Ärrän opetuskin taisi kovin keskeytyä. Keskuudessamme kasvaa sukupolvi, joka ei sitten markka-aikaa muista.
Muistanko minäkään. Aikoihin en enää ole miettinyt rahasummia markkoina. Mitä nyt lasten kuukausiraha-anomuksia käsitellessä "ei meidän lapsuudessa..." Jonkun aikaa huomasin isompia summia miettiväni euroaikanakin mitä ne olisivat markkoina, jotenkin vasta sitten ymmärsin, että uudet silmälasit olivat tosi kalliit. Enää en ole tehnyt sitäkään, yhtäkään kertaa en ole esim. näitten lääkkeitteni hintatasoa verrannut markkoihin. Eurot ovat tulleet ja asettuneet mukavasti käyttöön. Hiihtoloman Lontoon-matkalaisten valuutanvaihto oikein korosti sitä miten helppoa yhteinen raha matkustaessa onkaan.
Eilen kyllä sitten ajatuksissa palattiin markka-aikaan. Ja nostalgiaan. Kummipojan ylioppilaaksitulon muistamisessa sivuttiin omia lakkiaisiani. Sain sisaruksiltani Arabian Anemone-sarjan teekuppeja lahjaksi. Jonkin verran sarjaa täydentelin itse, kun sitten vihdoin aloin itse ansaita, mutta sarjan valmistus lopetettiin pian. Nyt ystävällä oli vinkki myyjästä, joka oli keräillyt melkoisen määrän samaa sarjaa. Palasin tänään kotiin kahvikuppeja, syviä lautasia ja isoa tarjoilulautasta rikkaampana. Miehelle piti vakuuttaa, että eihän ne käytetyt vanhat astiat niin paljon maksa. Vaikka omia rahojani, siis euroja, käytin. Lahjarahoja syksyltä - kiitos vain asianosaisille! Nostalgialla ei kuitenkaan ole hintaa. Iloitsin kuin lapsi uusista astioistani, niitä kun olen halunnut 32 vuotta. Ja kun vielä pöydän ympärillä oli rakkaita vieraita sitä juhlistamassa. Samalla hauskasti annoimme itse kummipojallemme astioita, samaa Pentikin sarjaa olemme keränneet jo aiemmin hänelle. Oma ylioppilaamme sai Koko-astoista perustarvikkeet. Kuopuskin ilmoitti ensimmäisen kerran tykästyneensä joihinkin astioihin kun näki Arabian uuden kukkakoristeisen modernin sarjan mainokset. Niillä kummitäti sitten lahjoi peruskoulun päättäneen 16-vuotiaan. Ja ilo silmissä oli tunnistettavasti sama kuin Anemonejen saajalla. Poikien ilmeet olivat vaikeammin tulkittavat. Lieneekohän heilläkin joskus edessään kirpputorikierroksia näitä tuttuja muotoja ja kuvia etsimässä? Rahan arvokin saattaa muuttua. Ehkei nimi sentään.
Mutta onko se nyt niin eri hinta, jos luku on sama. Silloin markkoina, nyt euroina?
