Tulin moittineeksi tuota Alpo Nopolan kaunista joululaulua Kun maass' on hanki hieman joulupaineita kasaavaksi. Oli mukava huomata, että toinen rakastettu joululaulu, Arkihuolesi kaikki heitä, onkin samalta runoilijalta. Olisiko rouva Nopola huomauttanut tuosta äidin kystäkyllään laittamiseen pakottavasta osasta ja runoilija olisi heltynyt tällaiseen huolien heittämiskehotteluun. Alkaa olla pian sen aika, joulun aatonaatto. Monenlaisen tohinan ja touhun päivä.
Tänään, kun omat ja perheen voimat on vähemmiksi todettu kuin toiveissa oli, luen Sointu Sallisen kirjasta Sydämessä haikeuden kolo:
Täytymisten ja muistamisten,
menemisten ja tekemisten
paineessa muistan:
Ollakin on teonsana.
- Minun arvoni ei ole vain siinä,
mitä teen,
vaan jo siinä,
että olen.
Toisaalta tekemisemme voivat olla merkityksellisiä. Kehotin lukijoitani muistamaan postinkantajia, kuulin juuri miten postinkantajakin on kulkenut silmät ja sydän auki. Postinkantaja tuntee yksinäiset, ne, joille ei joulutervehdyksiä kanneta koko joulukuussa kenties yhtäkään. Tällaiselle yksinäiselle mummolle oli eräs postinjakaja kirjoittanut itse kortin kun päivä toisensa jälkeen kului joulun alla eikä kortin korttia tullut jaettavaksi. Postinjakaja antoi sen ainoan. Voi kun tuollaisia joulutekemisiä tapahtuisi paljon!
Tuollaisen yksinäisen ilahduttamistekemisen arvo voi olla suuri myös antajalle. Kävelin itsekin kerran joulupäivän hämärtyvässä illassa ihailemassa lähiseudun jouluvalaistuksia, sulattelemassa yltakylläisiä joulutarjoomuksia. Päivä oli kovin hiljainen, vain yksi mummo köpötteli postilaatikolleen, toivottelin hänelle hyvää joulua ja sanoin ettei tänään taida postia löytyä. Mummo ilahtui niin puheseurasta, että kutsui minut sisälle, avuksi, jotakin puhelinnumeroakin piti lukea. Häkeltyneenä menin sisälle ja astuin ajattomuuteen. Sen joulutortun ja kahvikupin muistan aina. Ja tunnelman. Ehkä minä tarvitsen sitä käyntiä kipeämmin kuin tuo mummo. Moneen vuoteen ei ole sitä mummoa enää siinä pihassa näkynyt. Eikä ole tuota postinkantajankaan kortilla muistamaa mummoa. Avataan silmät ja nähdään ne, jotka vielä ovat.
Olla on teonsana!
