Väsymys velloo tehden päivien kulusta epämääräistä mössöä. Luettuani muiden blogeja ja kuulumisia sekä muisteltuani omaa elämänkokemustani loka-marraskuun vaihteesta aiemmin niin on todettava ettei tämä mitään erityisempää - tavallisestakaan syysväsystä - poikkeavaa ole. Olemme kolmestaan kotona, keskimmäinen, kuopus ja minä. Mies lensi työmatkalle Saksaan täksi viikoksi. Keskimmäinen lähtee kuudeksi töihin, palaa iltapäivällä ja menee nokosille, jotka eilen taisivat jatkua yöuniksi. Kuopuksen lukujärjestys vaihtelee, tänään lähti myöhään, mutta viipyy vielä. Hiljaista siis.
Aamun suuri voimanponnistus oli lähteä vesijumppaan, nyt oli koirankin ulkoilutus hoidettava. Jumppaaminen hengästytti, yritin ajatella liikkeitä liikkuvuusharjoitteluna. Vaikka en jaksanut mielestäni tehdä jumppaa tehokkaina lihaskuntoliikkeinä, perustelin itselleni niiden tekemistä tuolla liikkuvuuden ylläpidolla ja kurkottelin sitten hitaammin laajoja liikeratoja tavoitellen. Päivän kuluessa olen saanut huomata, että lopputulos on sama: olo on yhtä hakattu kuin tänä syksynä aina vesijumpan jälkeen. Kannustavaa. Eikö kuntoni nouse yhtään? Polvien turvotteluun taidan antaa vielä kylmähoitoa.
Lääkkeen tuntuvia sivuvaikutuksia on tuo väsymys ja muut lievempänä: suupielet halkeilevat, suussa ei onneksi ole haavaumia, nenä on kuiva ja vuotaa verta säännöllisesti, ihottumaa on jonkin verran. Hengenahdistusta, sydämen tykyttelyä, puristavaa tunnetta kasvainten tai haavan yläreunan kohdalla on vaikempi määritellä sivuvaikutuksiksi tai ylipäätään oikeaksi kivuksi, ahdistus tuntuu rinnassa myös. Pitäisi jaksaa elellä reippaasti ja kohdistaa huomionsa hyvää tekeviin, iloisiin, voimia antaviin asioihin ja vain sopivassa määrin huolehtia näistä tuntemuksista. Ehkä sopiva määrä oli nyt tämän kirjoittamisen mittainen aika?
Kaikki ei ole kunnossa, kirjoittelin viimekin vuonna samoihin aikoihin päiväkirjaani. Työterveyshuollossa otettiin sydänflmi ja lähetettiin ortopedille, joka marraskuussa laittoi tekoniveljonoon. Kävin mammografiassakin viime syksynä ja iloitsin ettei syöpää löytynyt. Kaikki ei tosiaankaan ollut kunnossa silloin. Eikä ole vieläkään.
