Eilen oli myös tämän runon päivä:

Mihin päättyivät
yhteiset satutuokiot
mihin katosivat koulureput
koska loppuivat ne rockohjelmat.
Nyt hän jo kulkee
huoneesta toiseen
pakkaa kassiin saunaharjan,
lakanan, kattilan, vaateripustimen, leipäveitsen,
anopinkielen, pyyhkeet, tukankuivaimen ja patalappuja.

Hän muuttaa pois kotona
minun emonosani ohi.
Yritän näyttää iloiselta
kuljen perässä ja tarjoan mukaan mitä milloinkin.

Hän on onnellisen oloinen
pyyhkäisen salaa silmäkulmaa
enkä halua pilata hänen lähtöintoaan.

Jumala, näin sinä olet elämän tarkoittanutkin
että lapset lähtevät ja perustavat oman kodin.
Minä vain en tiedä
hyräileekö sieluni hiljaa surumarssia vai kiitosvirttä.

Sinun käsiisi annan elämän
sinussa syntyneen
kodissa hetken viivähtäneen
omaan elämäänsä varttuneen.
                                                -Anja Porio-

Esikoinen soitti isälleen ne tärkeimmät: tv:n, digivirittimen ja dvd- joku liitos kaipasi ohjeita. Vanhempi ja nuorempi mies puhuivat kieltä, jossa vilisi paljon d-sanoja. Runon rock-ohjelmat luetaan tässä tapauksessa: leffat. Minun emonosani on osata antaa pojan selvittää itse miten uudesta asunnosta tehdään oma koti, eikä se äidin maun mukaan ratkaistu. Kuljin kyllä perässä ja tarjoilin mitä milloinkin juuri kuten runossa! Minun silmissäni sitä ja tätä jäi puuttumaan. Ehkä seuraavaan muuttokuormaan kelpaa. Kämppis muutti nyt, poikani sitten kuun vaihteessa kokonaan.

Tänään Hesarissa oli vastinetta äidille, joka valitti miten sotkuiseen kuntoon oli edellinen opiskelija kämpän jättänyt ja kuinka äiti oli joutunut kovan siivousurakan tekemään. Edustan niitä äitejä, joka ei kyllä ajatellutkaan lähtevänsä siivoamaan poikansa asuntoa. Kysyin toki, onko siivousvälineitä tiedossa, imurista ei ollut ihan varma, kämppikseltä saattaa löytyä. Jos pölynimurissa olisi joku d-kirjainyhdistelmä, olisi tarve ja tieto varmaan suurempi.

Kummasti myös nousee mieleen ne tunteet, kun itse oli aikoinaan riemuiten muuttamassa. Pääsin kotoa pois! Kaupunkiin! Pieni henkilöauto riitti oikein hyvin muuttoautoksi kalustettuun opiskelija-asuntoon. Miten hyvin tulinkaan niillä tavaroilla toimeen. Mitä ei ollut, sitä ei tarvittu. Kai se poikakin sitten.

Tänään totutellaan hiljaisempaan kotiin. Surun tummaa taustaa vasten tämä tapahtuma tuo kyllä eloa, iloa ja väriä runsaasti. Tulevaisuus on.

Oma olo on myös väsynyt, keho tuntee taas lääkkeen ja jokaiseen puuhaan on itseään patistettava. Blogimaailmassa olen kahlaillut Marjan päivän kunniaksi marjastamassa ajatuksia ja hengenheimolaisia. Enkä ole marjatta. :)