Lääkitykseni sivuvaikutuksiin voi kuulua verenpaineen kohoaminen. Paineitani olen joutunut seurailemaan jo useita vuosia, mutta lukemat ovat pysyneet seurailutasolla. Kovin polvikipuisena kyllä sain huomattavan korkeitakin lukemia, viime lokakuussa, viimeisellä Reuman kuntoutusjaksollani paineet olivat niin ylhäällä etten saanut enää lupaa huippukylmähoitoon. -110 astetta jäi siis kahden ensimmäisen kuntoutusjakson kokemuksiksi (ja hyviksi sellaisiksi, suosittelen!).

Kesäkuussa lääkäri kirjoitti jo verenpainelääkereseptin valmiiksi mukaan, jos alan saada 170/100 ylittäviä lukemia säännöllisemmin. Tämän lääkejakson alettua lukemat eivät heti lähteneet nousuun, mutta tällä viikolla enemmän. Niinpä aloin eilen syödä kiltisti verenpainelääkettä! Eipä heti tunnu vaikuttavan, 170/109 vilautti mittari lukemat äsken. Kotimittari siis on. Sairaalassaoloajalta muistan pätkiä, jolloin paineeni olivat uskomattoman alhaiset, sekin on siis koettu.

Paineita olen kyllä muutenkin kuin lääkkeellä yrittänyt laskea: leppoisat kesäkyläilyt voi laskea tähän kategoriaan ja niitä on viime päivinä ollut mukavasti. Kiitos asianosaisille! Kiva nähdä pitkästäkin aikaa. Ja mukava istua kahvipöytään vihreässä puutarhassa. Tosin sitten kotipuutarha ei välttämättä tunnukaan enää niin leppoisalta paikalta: nämä minun viherpeukaloni ovat olleet enemmän punapeukaloita. Ihan hoidotta ei kukkaset taida kukoistaa. No, minä keskityn seuraamaan liljojen puhkeamista, kun yksikään liljakukko ei ole päässyt pilaamaan niiden kasvua. Viis siitä, että osa orvokeista ja muista istutuksista on lopettanut kukintansa. Ja että jotain kasvaa jossain sitten turhankin rehevästi.

Paineita laski myös huomattavasti se, kun tyytyväinen nuori kertoili iloisena kokemuksiaan megakonsertista ja Britneystä ja nukahti viereeni tuhisemaan koko yöksi. Paljon hiljaisempi kuin vakituinen vieruskaveri, joka suosiolla siirtyi sohvalle. Tänä iltana skootteri on vielä tien päällä. Vain huomisen työläinen saunoo kotona.