Nöyrä ja suunnattoman suuri kiitos kaikille tukijoilleni! On ollut iso ilo saada näitä viestejä lukea monella eri tavalla kun tietokoneelle pääsyn mahdollisuutta ei ole ollut. Paitsi nyt, sama vieras, joka toi sen ihmeellisen puhelimeksi kutsutun laitteen, jolla sain lähetettyä viestin teille, toi tänään läppärinsä tänne sairaalasängylle.

Viesteistänne kantautuu minulle yksi iso asia: rakkaus! Mikä välittämisen määrä! Kun Raamatussa kerrotaan kristittyjen olevan tunnistettavissa siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus, saanen sen perusteella julistaa teidät esimerkillisiksi kristityiksi. Varsinkin kun tänä aikana kristityt ovat noin yleisellä tasolla kunnostautuneet aivan toisenlaisella profiililla. On hienoa saada olla sellaisen välittämisen kohde, konkreettinen osoitus rukouksistanne ja tuestanne on ehkä lähinnä siinä, että päiväni kuluvat melko huolettomasti,en jaksa murehtia tulevasta ja toisinaan mieleen hulvahtavat synkät ajatukset pyyhkiytyvåät nopeasti pois. Itkettänyt on vain pieniä itkuja, sellaisia yhden naisen kestettäviä.

Toisalta arkeni sairaalassa on hyvin proosallista, ei tässä mitään henkeviä ajatuksia ehdikään muotoilla. Kun toisessa kädessä on tippa ja toisessa kyljessä dreenipussi niin jokainen käännähdys ja vessareissu pukeutumisista puhumattakaan on aivan erityisenlainen. Ilmeisesti elimistöni erittää tuota ylimääräistä nestettä jatkuvasti ja nyt dreeni poistaa sitä samaa vauhtia, koska painoni ei ole enää laskussa. Siksi kauhistuttaa dreenin mahdollinen poisotto, jos sama mahan turpoaminen alkaa saman tien. Oma syöpälääkärini haluaa nähdä minut, ennen kuin sytostaattia jatketaan, joten lääkärireissu on ensi viikoksi tiedossa. Kunhan täältä pääsen. Pahoinvointi on myös kovin jokapäivästä eikä pahoinvointilääkekään aina ehdi auttamaan. Proosallisten kehon eritteiden maailmassa siis elelen, kipujakin on. Verikokeita on vaikea saada, crp on onneksi alentunut hyvin.

Pienia ajatuksia rukoilemisesta olen kuitenkin hapuillut. Moni on kysellyt, kelpaako heidänkin rukouksensa. Kelpaa, kelpaa, jos minunkin rukoukseni kelpaa. Kysehän on samalla siitä kuka kelpaa Jumalalle, vastaus on: me kaikki, jokainen, joka haluaa Hänen puoleensa ojentautua. Nuorena, kun kaikesta oli varma ja kaikkitietävä, oli rukouksetkin omasanaisia ja pitkiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän ovat valmiit kokeneiden kristityiden kirjoittamat rukoukset tuntuneet läheisimmiltä ja oikeilta. Omat sanat ovat lyhentyneet.  Raamatun omat rukoukset, Herran siunaus ja Isä meidän tai vaikkapa vain lyhyet rukoushuokaukset Jeesus Kristus, Jumalan Poika,armahda minua syntistä! Ovat yhä kaiken kattavia ja riittäviä. Esirukous toisen puolesta ei tarvitse sen enempää, näkeehän Jumala jo ajatuksemmekin. Ehkä oman itsemme takia on hyväksi ristiä kädet ja hiljentyä muotoillen lause kokonaiseksi.

Ehkä on syytä pitää seuraa näille vieraillekin. Kiitos seurastanne ja kannustavista viesteistänne.