Aloin saada vieroitusoireita kun en ole pariin päivään ehtinyt/jaksanut tulla blogille. Harmitti kun tajusin etten eilen avannut sivuani edes sen verran, että olisin lukenut kommentit ja Päivän Sanan. Onneksi olette pitäneet seuraa taas toisillenne tuolla kommenttipuolella. Ja kun ei ole kirjoittanut joka päivä, iskee epäilys: mitä ihmettä nytkään kirjoittaisin.

Eilinen oli touhupäivä aamusta alkaen, suunnitellusti sain auton käyttööni ja monenlaista menoa sillä hoidinkin: epopiikin hain, Kelaan vein lääkärintodistuksen, että saan taksin tästä lähin jokaiseen HUS-reissuuni, molemmisssa paikoissa juttelin pitkään asioistani. Tuo epo sitten jaksaa huvittaa ihmisiä. Sain joululahjaksi lahjakortin kasvohoitoon ja kun menin kysymään sopivaa aikaa, minulle tarjottiin hoitoa saman tien, niinpä levähdin sitten ihanassa hoidossa keskipäivään saakka. Sen jälkeen olisi ollut mahtava päästä kotiin jatkamaan samaa rataa, mutta olin jo sopinut muuta. Tyttären kanssa mentiin katsomaan silmälaseja hänelle, piilolinssienkin käyttäjällä täytyy olla käyttökelpoiset sankalasit ja onneksi sellaiset löytyivätkin. Tosin ei sellaisella alennushinnalla kuin mainoksissa näkee. Kävimme yhdessä syömässäkin ja kaupassa, mahtavaa laatuaikaa lapsen kanssa!

Tuossa kaikessa olisi ollut jo kylliksi, mutta lähdin kuitenkin vielä kirjastoon ja vesijumppaan illansuussa. Kotiuduttuani ja tänään olen sitten saanut todeta, ettei tuollainen päiväohjelma ja minun voimani ole yhteensopivat. Näinkö äkkiä sitä omasta elämästään vierottuu: kasvohoito ja ulkona leppoisa syöminen hyvässä seurassa sekä virkistävä uimahallikäyntikin vielä olivat siis ne päivän pääohjelmat, siinä sivussa tuli hoidettua muutamia asioita ja ennen vanhaan tämä olisi ollut mitä täydellisin päivä. Nyt olin ja olen vieläkin lopen uupunut. Kuopuksen kavereita oli yötä ja saivat ihmetellä valjua äitiä.

Vesijumppa on kivaa, eikös vain? Kevennän liikkeitä minkä voin, kun ohjaaja huutaa kuuden sekunnin spurttejaan, minä jatkan rauhallisia liikkeitäni. Eilen "puntit" minulla viistivät veden pintaa, vastus oli olematon ja kaksin käsin tehtävissä liikkeissä heitin toisen altaan reunalle odottelemaan. Silti olo on kuin hakatulla, hakattu tasaisesti selkä, jalat, kädet, kaikki. Oliko joskus minullakin tunne ettei vesijumppa välttämättä tehonnut hyvin? Uimahallilla taas osui silmäni inva-P-paikkoihin. Mahtaisinko olla oikeutettu sellaiseen? Nimittäin tämä autoilukin pakottaa kuntoilemaan kun parkkipaikan saa melko kaukaa ja sieltä sitten on kepin kanssa lähdettävä liikkeelle, uimahallillamme eritoten matkaa ulko-ovelle on, ja sitten vielä siellä sisälläkin pukukoppeihin, oikea maratoni.