Silloin vuosi sitten vauhtini pysähtyi, aluksi hiipumalla, sitten yskähdellen, lopuksi kokonaan. Muistan mielestäni tarkasti joitakin päiviä ja hetkiä niistä, mutta totuus on, että sairaalaan jouduttuani vajosin kuumeiseen sairauteen niin ettei tarkkoja muistikuvia ole. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt että kolkuttelin jo syvällä silloinkin. Ilman antibiootteja en olisi selvinnyt. Toisen kerran pelastuin elämälle kun minut leikattiin. Jatkoaika alkoi pysähtymällä ja elämä hidastui kokonaan. Entistä vauhtia en tavoittelekaan.

Torstaina kyllä  tapahtui monenlaista. Illalla kotona tuntui perjantaiksi suunniteltu uusi reissu voimiini nähden ylimitoitetulta, mutta onneksi pääsin matkaan. Siitäkin päivästä tuli mainio. Vauhti pysähtyi kotimatkalla ja vaati tämänkin päivän lepäilyn, mutta oli se sen arvoista. Sukua ja ystäviä Lounais-Suomessa on aina mukava nähdä. Ensimmäisten tapaamisten jälkeen ohjelma oli auki ja kun voimia riitti, sain kuskin suuntaamaan auton nokan vielä kohti Turun keskustaa. Soittelimme sukulaisille, olisiko näyttelytreffit hyvä idea ja niin syntyi spontaani tapaaminen Brinkkalan talon nukkenäyttelyssä ja kirjakahvilassa. Vinkin nukentekijäin näyttelystä sain blogiystävä Tilulta. Kurkatkaapa linkistä onnistuneita kuvia hänen käynniltään. Vahinko vain, että näyttely on enää huomisen sunnuntain auki. Kahvilassa istui rattoisa seurue kierroksen jälkeen pitkään. Vielä paluumatkalla poikettiin sopivasti lämpimäispullilla matkan varrella ystävien luona. Otin useamman kerran pitkästä aikaa huumelääkettäni, koska en halunnut pilata säryillä tapaamisia. Taisi iloinen mieli kohota jo niistäkin?

Paluumatkalla taas muistin miksi niin kartan tuota vahvaa kipulääkettä. Oksetti. Radio pauhasi jääkiekkoa, jossa maaleja satoi Suomen päähän, yritin torkahdella ja selostajan kanssa teki mieli huutaa yhdessä vatsanväänteistä. Olo tuntui yhtä epätodelliselta kun aina vain meni huonommaksi, niin minä kuin pelikin. Lumisessa sohjossa auto tuntui heilahtelevan äärimmäisen herkästi. Mukavan päivän vauhti, hyvä oloni pysähtyi kuin seinään tuohon kotimatkaan. Kotona vihdoin hoipertelin kalpeana sänkyyn pesuvati turvanani. Pahoinvoinnin lisäksi sivuvaikutuksiin kuuluu kutina, raavin itseäni ennen nukahtamista. Ei enää tätä lääkettä kiitos, onneksi lääkäri on pian, voin kysyä vaihtoehtoja.

Tänään vointi on eilisestä kuin krapulainen, ruoka ei maistu. Vauhti pysähtyi taas. Väsyttävältä tuntuu ajatuskin uusista kahvilatreffeistä, joita ehdotettiin huomiseksi. Toisaalta mukavat muistot kannustavat uusiin. Nyt olisi keräiltävä runsaasti muuta ajateltavaa ettei keskiviikon lääkäriajan ja kuvaustulosten odotus pääsisi niskan päälle.