Koulujen kevättalviin on kuulunut jo pitkän aikaa sanomalehtiviikko, jolloin opettaja on voinut halutessaan tilata ilmaisia sanomalehtiä omalle luokalleen. Minäkin olen erityisoppilaitteni kanssa osallistunut siihen aina innokkaasti ja paikallinen sanomalehtemme on levittäytynyt luokkaan konkreettisesti melkein viikon jokaiselle tunnille. Nyt kun itse lehdestä taas luen niitä juttuja, joita toimituksissa on ansiokkaasti tehty oppilaita ajatellen, olen muistellut miten minulle muodostui sanomalehtiopetukseen aivan oma rutiini. Näistä oppimisen tavoitteista ei yhdessäkään lehtipassissa, opettajan vinkeissä tai lehtijutuissa itsessään ei ole mitään mainintaa, joten lienee syytä jakaa luokan todellisuutta hieman.

Miten sanomalehti avataan, sivuja käännetään ja ylipäätään pidetään koossa? Tämä on ensimmäinen ja tärkein opiskeltava asia, muuten koko viikosta tulee tuskien taival oppilaille ja opettajalle. Paras on sijoittaa lapset suoraan lattialle avaamaan ja kääntelemään sivuja ja katsoa tarkkaan, että jokainen mahtuu avaamaan koko aukeaman. Ekaluokkalaisten kanssa voi pitää sivunkääntöharjoittelua, erinomaista motoriikkaharjoittelua! Jollekin se voi olla riittävä viikon tavoite. Jos sivujen kääntö on ylivoimaisen vaikeaa, on seuraavien päivien tehtävät suunniteltava niin, että tarkasteltavan asian on ope itse etsinyt jokaiselle valmiiksi. Hämmästyttävää on se miten moni lapsi kertoo, ettei heille tule yhtäkään sanomalehteä kotiin.

Tunnollinen opettaja muistaa selata lehden huolellisesti läpi etukäteen - sanomalehtiviikollakin lehdessä voi olla sellaisia kuvia, sanoja, mainoksia, joita joku luokan vilpertti bongaa ja ilmoittaa suureen ääneen kavereilleen. Jos rintaliivimainokselle tirskutaan, se usein laantuu siihen kun ilmoittaa että se vaate on melko tavallinen kaikilla naisilla ja olipa hyvä jos se nyt sinulle selvisi.(Tässä on sellainen etu, että tapahtuma erottelee hyvin ne, jotka ovat oppineet miten lehteä selaillaan ja ne, jotka eivät)  Onnettomuudet, kolarit ja rikokset löytää aina joku ja huonolla lukutaidolla useimmiten tulkitsee sen lähistöllä tapahtuneeksi. Jos jollekulle on oikeasti tapahtunut lähellekään vastaavaa, on kertomus siitä kuunneltava uudelleen. Yllättävän usein luokasta ilmoittautuu silminäkijöitä ja asianosaisia tuntevia ihmisiä. No, ope ei aina usko kaikkea.

Seuraavaksi opetellaan erottamaan mainos ja varsinainen lehtijuttu. Automaattisesti lapset ryhtyvät tutkimaan ensin mainoksia, kyllä mainostajat osaavat huomion kiinnittämisen taidon. Heikoille lukijoille niissä on vielä hyviä lukuapuja: isot kirjaimet, lyhyet sanat ja kuvakin vieressä, tuttuja tavaroita. Kelpaa siinä lueskella.

Mainoksia kannattaa käyttää hyväksi ja kerrata vieraat kirjaimet äidinkielessä samalla. Uskomaton määrä tuttuja ja oudompia sanoja on siellä valmiisi, miksi niitä erikseen keksimään. Etsi ja leikkaa kaikki sanat, joissa on bcdfgwqxz... Matematiikassa on hyvä idea ottaa rahalaskuja ja merkintöjä esille. Mainoksista taas hintoja. Hurjan monella tavalla niitä merkitäänkin. Mukavan kaupankin niitä mainoksia leikkelemällä saa äkkiä rakennettua.

Sarjakuvasivu on esiteltävä ja tutkittava, erikseen on syytä todeta, että useimmat sarjakuvat ovat aikuisia varten, mikä on lapsista vuosi toisensa jälkeen hämmästyttävää. Harva 1-2-luokkalainen niitä jää tutkimaan pidempään.

Kuvia ja kuvatekstejä on syytä tarkastella myös siinä mielessä, onko ne aina totta, saman kuvan alle voi kirjoittaa/keksiä omia, erilaisia kuvatekstejä. Paras olisi ensin katsoa kuvaa niin ettei lehdet ole esillä ja tehdä omia tulkintoja siitä ja vasta sitten avata lehti ja etsiä mitä siinä oikeasti on. Kuva voi valehdella, on uusi juttu monelle.

Suurin hitti vuodesta toiseen on kuitenkin päivän televisio-ohjelmasivu. Jos kellonajat eivät ole hanskassa digitaalimerkintöinä niin myös aika vaativa. Toisaalta motivaatio on aivan eri luokkaa kuin matematiikan kirjatehtäviä tehdessä. Tämän päivän lastenohjelmien aikataulu! Sujuvasti siinä 17.25 alkaa hahmottua.

Sitten, jos viikossa vielä on voimia jäljellä, olisi aika tutkia ja lukea niitä varsinaisia juttujakin. Useimmiten viikko loppui minulla ennenkuin niihin päästiin. Harmi, hyviä juttuja on tälläkin viikolla lehdistä löytynyt.

Ja kyllä, olisi kiva päästä sinne lehtisilpun keskelle luokkaan (jos vain epämääräinen olo olisi vakaampi)!