Hyinen maa, puu vailla mahlaa.

Taivaanrannan reunaa kahlaa

valju aurinko vain pienen tovin.

Jälkeen sen jää kaunis rusko.

Jähmettynyt, katso, usko:

saapuu taas se, jota kaipaat kovin.

                                (Anja Karkiainen)

 

Enpä kerrokaan, mistä tuo kaunis runo on. Ne, jota tietävät, ilmoittautukoot kertomatta kuitenkaan ihan heti alkuperää, pidetäänpä toisia jännityksessä. Valju aurinko on viime päivinä väläytellyt myös voimaansa ja kauneuttaan. Kälyni kuljetti eilen lääkärireissulla pitkin Helsingin rantoja uskomattoman kauniissa talvisäässä. Kylmässä myös, pieniä hetkiä pistin  nenääni ulkoilmaan, ja illan sitten sainkin kärsiä punaisena polttelevista kasvoista.

Lääkärikäynnillä ei tullut mitään huolestuttavaa esiin, veriarvot ovat lääkitykseeni ja tilanteeseen sopivat. Crp tuntuu pyörivän mielellään tuossa kahdenkympin ympärillä, mikä on tavallista syöpää poteville. Luustokartoitukseen tulee kutsu seuraavaksi. Kunpa sitten sen tuloksia osaisin odotella rauhallisesti. Väsymys ja pahoinvoinnit kuuluvat taudinkuvaan ja syöpälääkkeen sivuvaikutuksiin enemmän kuin olisivat särkylääkkeiden aiheuttamaa. Siispä särkylääkettä tulisi ottaa riittävästi, taidan siinä vähän sinnitellä turhaan.

Ystävien kanssa olen saanut viettää aikaa nyt paljonkin eri yhteyksissä, tänäänkin koko päivän. Hyvä ystävä on kullan kallis, varsinkin kun ojentaa auttavan kätensä monella tavalla, kyytiä, seuraa, leipää, ruokaa, tiskikoneen tyhjäystä ja täyttöä, sisustusta, niin ja mainitsinko jo ennenkaikkea hyvän seuran, keskustelun, jossa kuin huomaamatta olen taas niin paljon sitä muuta kuin syöpäsairautta kantava, kaikkea sitä, mikä on ystävyyden aikana kasvanut välillemme, se ei häviä vaan vain vahvistuukin kun kriisi kohtaa. Kiitos ystävät!