Tänäään istuin taas bussissa työ- ja koulumatkalaisten joukossa, aamuvarhaisella menemässä, alkuiltapäivästä jo palasin tuntien kuin olisi pitkä työpäivä takana minullakin. Luustokartta oli päivän nimi. Suoneen sain ruiskeen jotain, joka kertyi luihini, erityisesti niihin kohtiin, joissa olisi jotain vikaa. Sitten gammakamera kulki hitaasti ylitseni poimien kaiken säteilyni. "Sain ruiskeen" tuli kirjoitettua nopsasti vaikka itse toimitus oli - kuten aina nämä suonen kaivamiset minulla nykyään - melko pitkällinen. Neljän reiän jälkeen vaihdettiin kättä, toista sitten naputeltiin niin hartaasti että yksi pistos riitti. Tämän päivän mittaan säteilyt haihtuvat, pikkulapsia ja odottavia äitejä kehotettiin välttelemään eikä omaa kuopustakaan suositeltu halaamaan. Säteilen siis vielä vähän.

Lähdin reippailumielellä julkisilla, kun kävelyä ei ollut tiedossa paljoakaan ja päivä sisälsi odottelua. Onneksi otin vahvimman särkylääkkeeni mukaan, sitä naukkaillen kestin kotiin asti, mutta edelleen polvet huutelevat minulle kiukkuisena urakastaan. Siksi en säteile. Päinvastoin: kipuilen.

Eilen menin jännittyneenä kirjoittajapiiriin, monenlaista tehtävää ehdittiin jo kirjoitella ennen kuin päästiin kotitehtäviin ja niin siinä kävi ettei omaani ehditty käsitellä. Kotimatkalla ehdin jo päättää, että lyhennän sitä rankalla kädellä, sillä ohjaajan viesti oli, että kirjoittajan tärkein nappula on delete! Mutta sitten luin eilisiä kannustavia kommenttejanne ja säteilin ainakin hetken. Kiitos!

Luustokartta siis näyttää mahdolliset luuston etäpesäkkeet, nivelrikot ja murtumat. Parin viikon kuluttua lääkäri kertoo mitä siellä näkyi. Kumma on ihmisen mieli, vaikka kuinka päättää olla murehtimatta, niin ajatuksiin vilahtaa vähän väliä synkempien mahdollisuuksien kirjo. Säteilevä hymy ei niitä saattele.

Ainakin se luustokartta näyttää polvistani paljon. Lääkäri ennusti sinne kertymiä kuvassa näkyväksi. Toisenlaista kertymää, rasitusta tuli tänään liikaa. Ja kuitenkin kävelin aivan liian vähän kehdatakseni kutsua sitä edes ulkoiluksi. Mainitsinko jo, että polveni ovat kipeät, isolla koolla? En säteile, en tosiaan. Itkettää jopa: kyynärsauvat, pitääkö ne sittenkin hankkia? Ja seuraavaksi pyörätuoliin...

Aamulla nousin siis aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen, joten iltapäivällä oli tarkoitus nukkua korvaukseksi vaikka useampi tunti. Kukaan ei maininnut, että säteily poistuu kutisemalla! Raavin poskea, leukaa, kylkeä, vatsaa, vaikka mitä ja uudestaan poskia. Nukkuminen olikin torkahtelua. Säteilen - säteilemättä!