Kyynärsauva on mahtava! Tänään kuljeksiessani messukeskuksessa tajusin miten hyvän kevennyksen polvelleni siitä saankaan. Vasta viikkoko siitä on, kun sen vastahakoisesti hain? Nyt en luopuisi siitä millään, vaikka ei sitä huvikseen eikä ulkonäön vuoksi ainakaan mukanaan kuljeta.

Viikonloppu on ollut työorientoitunut, mukavalla tavalla. Poimin rusinat pullasta, eli otan ne parhaat palat mitä työelämästä on irti vielä saatavissa. Perjantai-iltana nautin tylsältä kuulostavasta (kuulemma) opettajien ruoka- ja viini-illasta, jossa laitetaan yhdessä ruokaa kotitalousluokassa, syödään se, siivotaan paikat ja lähdetään kotiinkin ajoissa. Todellisuudessa ilta oli mitä hervottomin - teemana oli Elvis - ja yhdessä tekemisessä on oma rentouttava viehätyksensä. Minun tekemiseni olivat kyllä minimissä, illan mukavimpia yllätyksiä oli se, että tarjolla oleva punaviini olikin suuhuni sopivaa ja ruoatkin maistuivat. Tosin kolmiolääkkeiden kuluttajana viiniannos jäi yhdeksi lasilliseksi. Pikkuhiljaa, vähitellen myös pystyn puhumaan tästä eläkepäätöksestä, tuota porukkaa kyllä tulee ikävä!

Tänään oli sitten opetusalan messujen vuoro. Joku voi ajatella, että miksi ihmeessä menin sinne vielä kääntämään veistä haavassa. No, tiesin edellisten vuosien kokemuksella, että siellä on paljon sellaista mikä ei ihan suoraan työhön liity, voisin valikoida. Ja nostalgisesti halusin tehdä "viimeisen kerran", sillä vuosi sitten juuri Educa-messujen jälkeen, sunnuntaina sairastuin flunssaan, josta en parantunutkaan. Sairastamisen vuosi. Minulle oli terveyden merkkiä siinä, että pystyin tänään olemaan paikalla, kulkemaankin osastoilla! Jatkaa siitä mihin silloin jäin.

Onnistuin kulkemaan katselemassa valikoiden: vähän käsitöitä ja askarteluja, erilaisia kirjoja, ihan pikkuisen vain vilkaisin erityisopetuksen lukuisia esittelijöitä. Karkkeja poimin ihan konkreettisesti. Sokerina pohjalla istuin kaksi luentoa kokonaan: näyttelijä Outi Mäenpään Viesti tietoisemmin ja Mirja Pyykön Hyvä arki on korvien välissä. Outi Mäenpää ja Stella Polarishan aina viestittävät samoja teemoja aina yhtä raikkaasti ja herättelevästi: moka on lahja, opettajan varsinkin pitäsi oppia kannustamaan kohtaamaan virheet lannistumatta ja siihen pääsee niin ettei pelkää virheitä. Kritiikki pitäisi osata antaa niin, että mukana on tuki, apu ja kannustus. Myös kehon statuksesta, siitä mitä kaikkea kehonkieli viestii hän osasi esittää herkullisia ja osuvia esimerkkejä. Ja miten usein teilaammekaan tylysti toisen ehdotukset ja haemme valta-asemaa ei-sanalla tai sitten vaikenemalla kokonaan. Tuttua asiaa kommunikaatiosta, - mikä siinä onkin, että luulen luokassa osaavani nämä kaikki paljon paremmin kuin sitten ihan tässä privaattielämässä?

Hieman ahdisti ajatus siitä, että törmäsin johonkin vuosien takaiseen tuttuun ja myös se, että osaanko varmasti valita nyt oikeat tutustumiskohteet runsaasta tarjonnasta kun en millään kaikkea pysty edes läpikävelemään. Mutta luennolla ollessa tuli levollinen olo. Kaikki menee taas juuri kuten on tarkoitettu, keskityin vain siihen mitä parhaillaan tapahtuu. Lopuksi kuuntelemani Pyykön puhe taas oli  monella tasolla juuri sellainen, josta sain paljon. Hänhän on jäänyt muutama vuosi sitten eläkkeelle ja tapa, miten hän kertoi arjestaan sai minutkin näkemään paljon enemmän mahdollisuuksia kuin kapenevia näköaloja. Vapaus tehdä juuri sitä mitä tahtoo, osallistua siihen ja olla sellaisten ihmisten parissa kuin tahtoo, valita itse miten käyttää aikansa. Aika mahtavaa, tietysti jokaisella on rajoituksensa, mutta minullakin tuo on hyvin totta. Toimittajana Pyykkö tietysti tarkasteli median ilmiötä terävine huomioineen ja kannusti olemaan aito oma itsensä kaiken pyörityksen keskellä, varsinkin aikamme ulkonäköpainotteisuutta hän kritikoi. Melkoinen on väite, että ennen nainen pukeutui miellytääkseen miestä, nyt kaikki pukeudumme miellyttääksemme nuoria? Hauskasti nämä kahden rouvan puheenvuorot aivan eri lähtökohdista lähestyivät samaa asiaa: ole sinut itsesi kanssa, ole aito, rehellinen, älä anna muiden määritellä mitä sinä teet, millainen olet, määrittele tavoitteesi ja pyri niitä kohti, rajoitteesi hyväksyen. Pohjana on sellaiset arvot, että jokainen ihminen on hyvin arvokas ja jokaisella on paljon mahdollisuuksia, löydä ne. Ei tietysti kovin kaukana minunkaan ajattelustani muutenkaan, mutta juuri tällä viikolla, eläkepäätöksen taskuuni saaneena, teki suunnattoman hyvää kuulla siitä. Ehkä olenkin aina ennen ajatellut enemmän työtäni, oppilaitani vastaavilla luennoilla, nyt keskityin täysin peilaamaan kaiken ihan vain oman itseni ja tämän elämäntilanteen kautta.

Messuilta tarttui mukaan kaksi kirjaa, Simo Skinnarin Elämänkoulu ja Pedagoginen rakkaus, niistä ehkä kuulette vielä. Wilson Kirwan ajatuksia positiivisuudesta olisi ollut myös kiva kuunnella, mutta päätin, että ehkä minunkin oli aika toimia positiivisesti ja suostuin kuskin ehdotukseen kotiinlähdöstä. Kepistä huolimatta alkoi myös olla särkylääkkeen aika...