Joulu ei mene ohi aattona, eikä lopu tapaninpäivänä, ei meillä jouluaika jatkuu aina vain, vaikka pojat lähtivätkin töihin aamulla aikaisin ja vaikka kinkkukin jo loppui. Ja vaikka tänään kuljimme siellä missä melkein kaikki muutkin hetken, niin kotona on edelleen viipyilevä joulutunnelma. Loppiaiseen asti tämä jatkukoon, joulurauha.

Joulussa on tunnelmansa. Kun perheenä istuimme kirkossa, vieressä nuori perhe: vanhemmat kolmen pikkulapsensa kanssa, mietin mihin ne vuodet ovat kuluneet, lapset kasvaneet äitiään pidemmiksi. Kun joulupöytää kattamassa ja laittamassa onkin monta ihan aikuisin ottein. Kun lahjojen avauksen jälkeen ei olekaan suunnatonta paperisotkua kaikkialla. Kun ainut, joka hyppii malttamattomana joululahjojensa kanssa on koira. Kun kynttilälyhdyt valaisevat kuistilla ja ulkosoihdut rätisevät. Kun herkkuja on tarjolla monenlaista. Kun joulukukat hehkuvat ja tuoksuvat - kun ovi kävi ahkerasti aina aattoon asti niitä ja monenlaista muuta tuomassa. Kun voi vain lukea rauhassa, katsella monia kiinnostavia ohjelmia. Kun perheen velvollisuudet ovat kovin pienet. Kun kahvipöytään saa rakkaita vieraita.

Pappi puhui kirkossa miten jouluissamme on ikäänkuin kolme kehää: kaikki ne yhteisölliset tapahtumat, joihin osallistumme, tuokin joulukirkko oli sillä uloimmalla kehällä, seuraavana on perheen ja kodin joulu ja viimeisenä kehänä siellä sisimmässä se sydämen oma joulu. Meillä perheen joulu kulki omia tuttuja polkujaan, muutosta on ilmassa ja mielissä, kaikissa jouluissa on myös se oma haikeuden sävynsä. Minä olin päättävinäni ennen joulua että osaan iloita ja elää siinä hetkessä minkä saan murehtimatta tulevia. En osannut, on tunnustettava. Syöpää ei saa syrjään ajatuksista ihan noin vain. Kyyneleiltäkään ei voinut välttyä, mutta nehän ovat herkässä joka joulu. Luopuminen siitä joulua ihan urakoiden laittavan äidin roolista ottaa kipeää, liian moni asia oli toisin.

Kipulääkettä olen ottanut lääkärin ohjeiden mukaan kylliksi, ne väsyttävät niin että joulurauha ja lepo saattavat jonkun silmiin muistuttaa myös jouluhorrostamista, kellonympärys sängyssä tuntuu nykyään vakiolta. Joulunaluspäivinä puuhailin kulkien sinne ja tänne sen verran että polvet ovat herättäneet ja valvottaneet jopa öisin. Polvien nivelrikko tuntuu nyt ihan trendikkäältä vaivalta, minä vain, toisin kuin pääministeri, en ole saamassa tekonivelleikkauksella niihin apua. Lääkitys myös teki jouluruokien maistelun hieman yllätykselliseksi, aika monelle entiselle herkulle piti sanoa kiitos ei. Suklaat ja leivonnaiset saivat myös jäädä paljon vähäisemmälle nauttimiselle. Vai olisinko muka vihdoinkin jo oppinut maistamaan vain yhden suklaapalasen kerrallaan?

Joulupukki toi huomisillaksi lipun Juha Tapion konserttiin kulttuuritalolle. Kuinka ollakaan, myös ystävä, joka tulee meille uudenvuodenviettoon, löysi pukinkontista samanlaisen lipun. Juhla-aika siis jatkuu vain.