Tänään olisi mielessäni kaksi pyörittelemääni teemaa, jotka ensi alkuun tuntuvat mahdottomilta yhteen sovitettavaksi. Aamun mittaan olen kuitenkin todennut, että molemmista minulla on sanottavaa ja sen sanomisen aika on nyt. Talvisota ja Big Brother. Saapa nähdä mitä niistä syntyy.

Talvisodan syttymisestä on 70 vuotta. Siitä on ollut niin monenlaista uutista, ohjelmaa ja artikkelia ettei sitä ole voinut olla huomaamatta. Isäni on silloin ollut 20-vuotias nuorimies. Minun poikani ovat nyt 21 vuotta täyttänyt ja toinen pian 20 täyttävä. Luulen, että siihen talveen päättyi isäni nuoruus ja sodan myötä oli astuttava aikuisuuden saappaisiin. Kun veljeni kuolema liikenneonnettomuudessa sattui juuri talvisodan päättymispäivänä 13.3. ja isäni piti erikseen sitäkin itkeä, että se tapahtui juuri silloin, aavistelen, että talvisota oli jättänyt elämään ison haavan. Sotavuosista ei perheessämme meillä kuten ei muissakaan paljoa puhuttu, eikä nuori tyttö osannut kyselläkään. Vaikea aihe näytti olevan. Isän isoveli kävi armeijan ja siitä alkoi viiden vuoden rankka taival, isäni vaiheita en edes tarkkaan tiedä, miten ja missä. Nyt kun osaisin kysyä ja kiinnostaisikin kovasti, ei isää enää ole. Ei liene sattumaa, että isän sydän murtui lopullisesti talvisodan syttymisen vuosipäivän kynnyksellä. Esikoiseni on jo käynyt armeijan, keskimmäinen menossa, mielii kansainvälisiin joukkoihinkin. Ei, huutaa äidinsydämeni, ei isäni kohtaloa, ei heitä sotaan, ei enää ikinä. Eivät nuo vielä aikuisia ole.

Nuoren aikuistuminen vie aikaa, mutta henkinen kasvu on tuossa iässä myös huimaa. Ja seuraavaksi paljastan, että olen tänä syksynä seurannut Big Brotheria! Siellä varsinkin, jos missä, on näkynyt kovin monelaista otetta kohti aikuisempaa elämää. Olen kaikki menneet esityskaudet ohittanut koko ohjelman tyystin turhanpäiväisenä ja myös perheeni on saanut kuulla miten ovat tuhlanneet aikaansa moiseen roskaan. Liian myöhäänkin iltaisin ohjelma tuli työssäkäyvälle. Kun tänä syksynä tätä aikaa oli, päätin uteliaisuuttani katsoa muutaman jakson, että pysyisin perillä nuorisoni katsomisista. Taisin keksiä parhaan mahdollisen tavan karkottaa nuoret pois tv:n äärestä! Kukaan muu ei sitten sitä seurannutkaan, päinvastoin, moittivatkin BB:tä seuraavaa äitiä, mahdoton yhtälö heidän mielestään. Alkuun ohjelmaan koukutti joukossa ollut vanhempi helluntailaiseksi uskovaksi tunnustautunut täti. Pettymyksekseni hän täyttikin sitten kaikki helluntailaisuskovaan sovitetut kliseet, varmaan koko formaatti näitä tietoisesti hakikin. Jotenkin näistä kootuista tv-ohjelmista kuulsi läpi ohjelmantekijän, koko formaatin, pyrkimykset. Yleisölle näytettiin tietoisesti raflaavampia kohtia - näin uskon, vaikka en pätkääkään ole sitä 24/7 -palvelua katsonut - ja samalla muokattiin ohjelmaa katsojaystävälliseksi. Niinhän minäkin teen, en suinkaan kirjoita kaikesta mitä elämässäni tapahtuu päivittäin. Valikoin ja tarjoilen. Aivan kuin BB:ssa. Liekö sen kummemmin tarpeen perustellakaan, että seurasin sitten koko kauden, en jokaista jaksoa, mutta ihan kylliksi.

BB:n ideahan on psykolofinen koe. Suljetaan joukko ihmisiä tilaan, jossa heidän edesottamuksiaan seurataan. Kaikki se, mitä ryhmäytymisestä, ihmisten erilaisuudesta ja kestokyvyn sietämisestä olen lukenut, on siellä näkyvissä. Paljon enemmän kuin ohjelmaan osallistujat ja sen kokoojatiimi ehkä tulee ajatelleeksikaan. Yllättävästi olen monet kerrat tuntenut samankaltaisuutta omassa tilanteessani. Minunkin elämäni ympärille on pystytetty monesta eristävät seinät. Ja monenlaiset kamerat seuraavat koko ajan, tämä blogi on vain yksi, ehkä se helpoiten hallittavissa oleva. Seuraava kuvaus keskiviikkona onkin jo aivan toista. Ja kyllä ne Suomen nuoret sotilaat silloin aikoinaan olivat isossa mittakaavassa annettujen olosuhteiden tiukassa raamissa.

Lopuksi on vielä kirjoittettava BB.n voittajista. Iloitsin kovasti kun eilisessä finaalissa kaksi viimeistä olivat molemmat maahanmuuttajia. Suomi taitaa olla muuttunut maa. Kolmantena oli suuri suosikkini, älyköksi mainittu ja osoittautunut Esa. Ja mainittakoon vielä, koska arvaan, että suurin osa lukijoistani on koko sarjan ohittanut kuten minä takavuosina, että finaaliin äänestettiin ne vähiten sekoilleet, näiden osallistujien viikoista ei löytynyt seksikohautuksia. Esa pysyi jopa määrätietoisesti alkoholista irti koko kauden. Voittaja-Aso on iranilaistaustainen ja näin opettajana valtavan mielenkiintoinen, olisi hauska tietää hänen kouluhistoriansa, sillä ns. koulusivistyksen puutteet tulivat näkyviin, suomen kielikin omanlaisensa. Hänelle valkeni BB-talossa esimerkiksi se, että ihminen on käynyt kuussa. Mutta hän osasi kysyä. Ja ihmetellä. Ja miten ihana oli nuoren miehen vastaus, kun hän kertoi käyttävänsä palkintosummaansa äidin velkojen maksuun. Minä aivan "sulasin." Vaikka tuolla voittajalla puuttui ehkä ns. sivistystä, hänellä on kuitenkin sydämen sivistystä ja joihinkin asioihin laajempaa perspektiiviä kuin monella suomalaisnuorella. Sodan jaloista pois tulleella.

Talvisodan alkaessa nuorta ihmistä ajattelin kirjoitukseni alussa. Ja päädyin nuorten nykyelämään BB-talossa. Maahanmuuttajiin, joita lämpimästi ajattelen. Oliko tämä mahdoton yhtälö, sen päätät sinä kuten BB-juontaja sanoo.