Kotiinpaluussa on suloiset hetkensä. Mikäpä on herätessä, kun tyttären lämmin kouluunlähtöhalaus kääriytyy ylle kuin villainen saali ja heti kohoaa mieleen luostarin aamupalvelun sanat: laupeuteesi minä turvaan jo varhain aamusta!
Miten matka vaikutti, kysellään ja odotetaan henkisiä oivalluksia ja sisäisiä totuuksia, mutta nyt yksi välittömiä vaikutuksia on hyvin käytännöllinen. Eilen odotti postini joukossa myös lääkärintodistus työkyvyttömyyseläkettä varten ja aamupäivällä tapahtui sellainen ihme, että lähdin ihan tarmokkaasti asioimaan. Kelassa istuin ja selvisin ihan terhakkaasti sitten hakemuspaperin pyytämisestä ja osasin kysellä täyttöneuvojakin, tiskin takana istuja sai selvittää monta tarvittavaa päivämäärää. Kotona sitten myös istuin ja täytin paperia jo pitkälle ennenkuin oli syötävä ja päiväunetkin kutsuivat. Hyvä minä. Lasken rauhoittavan matkani ansioksi, että paperin täyttö sujui tunteilematta. Ehkä Kela on siksi sinne ujuttanut sellaisia kysymyksiä, joihin ensimmäinen mieleentuleva vastausvaihtoehto on koominen.
Milloin sairautenne on alkanut? - Kaikkihan syövän alkamisajankohtansa tunnistavat. Kas kun lääkärit eivät ole tutkimuksissaan tätä tietoa hyväksikäyttäneet, luulisi siinä olevan avain taudin selättämiseenkin. Menkääs tutkijat nyt joukolla tuonne Kelan arkistoihin. Siellä on paljon tietoa syövän alkamisesta! Tosin minä sitten päädyin kirjoittamaan, milloin se löytyi.
Millaista työtä ja miten paljon pystytte vielä tekemään? - No, presidentin työtä jonkinlaisena puolipäiväratkaisuna ainakin. Jaksan istua hyvin tilaisuuksissa ja kun virka-auto kuljettaisi. Valitsisin vain vähemmän kävelyjä vaativat jutut. Ei mitään eduskuntatalon rappujen kapuamista, mutta paikalle tulo, no problem. Puheitakin voisin muutaman pitää, ihmisten kanssa juttelen oikein mielelläni. Minut on rokottettukin, joten ei tarvitsisi kättelyä kieltää. Linnan juhlat toimittaisin istuen. Kirjailijan työ varmaan myös, kai sitä jonkun apurahan saisi, niin luovalle mietiskelylle jäisi kylliksi aikaa. Elokuvatarkastajana myös voisi olla välillä kivaakin toimia, tosin osapäiväisesti sitäkin, kaikki toiminta- ja aikuisleffat jättäisin väliin. Kaikenlainen valvojana istuminen pieniä aikoja kerrallaan sujuisi myös. Lottoarvonnan verran jaksaisin hyvinkin. Olen jo hieman harjoitellut nyökkäystä ja "Hyvää iltaa!" Kela ei valitettavasti suonut näin paljon tilaa, joten ihan rehellisesti en pystynyt siihen vastaamaan. Opettajan työtehtävistä voisin ottaa yhden tärkeän, kun aina on joku kysymässä "ehtiikö joku neuvomaan tuon kopiokoneen kanssa." Sitä ei ole laitettu erityiskorvattaviin tehtäviin, vaikka se vie tuhottomasti aikaa aina itse kultakin. Moni opettajainhuone ilahtuisi kun siellä monistamon puolella jo valmiiksi istuisi avulias ihminen. On kuulkaa jo kertynyt melkoinen tietopankki kopiokoneiden sielunelämästä, täältä se makaa turhana. Sitä pystyisin tekemään ihan joka välitunti.
Kuvailkaa omin sanoin työtänne ja työolosuhteitanne (esim.työtehtävät, -asennot, nostaminen, kantaminen, työtahti, henkinen paine) Sanat eivät riitä kertomaan. Erityisluokanopettajan työnkuva onkin kutistettavissa kolmen sentin lokeroon! Työtehtäviä on ihan perusopetuslakiinkin listattu enemmän ja sitten käytännössä on ne tuhannet muut. Kun vielä omin sanoin käsketään eikä voi vedota valmiiseen tekstiin. Työasennot? Lattialta istumisesta ylös katonrajaan kurkottamiseen. Pitääkö kaikki liikuntatuntienkin asennot kuvata? Nostaminen ja kantaminen? Juuri viime vuonna tähän aikaan hain kaikki koulumme kynttilänvalutarvikkeet esille, jokaisen eri varastosta, jopa niin, että lämpölevy sijaitsi eri paikassa kuin sen johto, sisälsi paljon nostelua ja kantamistakin. Työtahti? Rauhallisesti lasten kanssa elämän ihmeitä ihastelemme ja oppimisen poluilla vaeltelemme, se olisi tavoite. Hetkittäin sen jopa voi saavuttaa. Kaikki muu aika sitten on sitten toisenlaista. Taas voisi vedota opsiin. Henkinen paine? Tähän voin laittaa vilpittömästi, että henkinen paine sairastaessa nousee jopa työpaineiden yläpuolelle, punaisella mennään molemmissa. Mutta se kolmen sentin lokero ammottaa tyhjyyttään. Monta kohtaakin vastattavana, jos vain laitan yksisanaisesti paljon, paljon, kovaa, paljon, kovaa, kovaa... Aivan liian pienet tilat vastauksille, minä kuulkaas olen aina monisanainen!
Viimeinen työssäolopäiväkin oli määriteltävä virkailijan kanssa. Annankin nyt hyvän neuvon. Kun sairastutte sillä tavalla, että siitä voisi seurata työkyvyttömyys, niin älkää aloittako sitä sellaisella työnantajan hyväksymällä omalla ilmoituksella. Älkääkä huoliko sitten lääkärien muutamien päivien sairaslomia. Älkääkä ainakaan käykö kokeilemassa työntekoa, sellaista yhtä päivää kerrallaan. Älkää sairastuko epämääräisesti, eikä sairaalaanjoutumisia talvilomalla! Älkääkä elätelkö toiveita kesäloman jälkeisestä töihinpaluusta. Joudutte vielä määrittelemään mikä on viimeinen työssäolopäivänne.
Kroonista sairautta potevana on myös häkellyttävää vastata kysymykseen Millaiseksi arvioitte mahdollisuutenne palata työelämään sairasloman jälkeen? Huonoiksi arvioin. Voisiko toiveita kirjata? Eikä tässä vielä kaikki, veistä käännetään haavassa: Miten työelämäänne paluuta voisi auttaa esim. koulutuksella tai työjärjestelyillä? Hmm. tulisin töihin silloin kun jaksan paremmin, ei kovin varhain aamuisin kuitenkaan. Avustajia istuisi joka oppilaan vieressä, tunteja vähän, ei taito- ja taideaineita. Oppilaiksi valittaisiin vain rauhalliset, hiljaisella äänellä puhuvat ja tunteja pitäisin parikolme päivässä. Ei välituntivalvontoja, ei arviointeja, ei työryhmiä. Lepäämään pääsisin aina halutessani. Vanhemmista tapaisin vain ne yhteistyöhaluiset. Luokkahuone olisi lämmin, palelen helposti ja ilmankostuttaja toimisi hyvin. Mitäs Kela tuumaa, onnistuisiko tällainen? Mitäs kysyivät, kyllä täältä vastauksia löytyy.
Paperi on nelisivuinen ja vielä ulkomaantyön liite. Tein n. puolitoista sivua ennenkuin tarmokkuus liudentui hervottomaksi huumoriksi. Ehdottomasti kuitenkin miellyttävämpi tapa kuin herkistellä joka kohtaa. Aavistelen, että sellaisiakin tuntemuksia tämän paperin ääressä on viettty.
Luostarielämäkö tämänkin vaikutti?
