Huomenna voit pukeutumalla pinkkiin tukea rintasyöpään sairastuneita ja muutenkin syöpätutkimusta. Tätä nyt kokeilussani olevaa lääkettä muuten on käytetty jossain levinneissä rintasyöpätapauksissakin. Minä lähden pinkki jakku ylläni Tampereelle kylpyläviikonloppuun miehen ja kuopuksen kanssa. Jospahan se pinkki piristäisi väsynyttä mieltä ja kehoa. Ja muistuttaisi, että syöpä koskettaa kovin monia juuri tänään.

Viime yönä valvoskelin, kenties olen nukkunut jo ihan liikaa? Lääkärin tapaaminen ja lääkkeen aloittaminen kyllä aktivoivat taas sellaisia ajatuskulkuja, jotka ovat välillä ihan taka-alalla. Minulla on syöpä jne. Yritin karkottaa niitä pohtimalla, löytyisikö muillekin syöville yhtä luontevaa väriä kuin rintasyövän pinkki. Keltainen taitaisi sopia munuaissyöpään ja samantien kaikkiin muihin virtsaelinsyöpiin, eikö vain? Kirkkaan punainen verisyöville, harmaa aivokasvaimille, musta keuhkosyövälle... Joo, huono vitsi, tiedän. Eikä niiden keksimisellä tullut se unikaan. Aamulla sitten nukuin kuin teinit. En tiedä, huomaako nuoriso, mutta jotain kutkuttavaa tässä on, kun pojat lähtevät kuudeksi (esikoinenkin ahertaa täällä taas töissä syysloman) ja kuopus kahdeksaksi. Minä nukun korvatulpat korvissa yli kymmeneen. Pojat kaatuvat päiväunille kotiuduttuaan ja kuopuskin on nukkunut nyt erikoisesti iltaisin, siispä meillä nukkuu aina joku. Tälläkin hetkellä, mies kävi sopimassa ensi viikon työmatkan järjestelyjä jo aamupäivällä ja simahti sohvalle. Tasapuolisesti sitten taitaa aina joku olla hereilläkin.

Lääke ei tehnyt havaittavia sivuvaikutuksia heti aloittaessani silloin syyskuussa, väsymystähän oli jo jonkin verran ennemminkin, suuoireet tulivat vasta parin viikon jälkeen. Toivoa täynnä taas, jospahan pienempi annos oikeasti tekee pienemmät haitat. Huomaan että on yhä vaikeampaa kaivaa toivoa ja uskoa esiin. Kirjoitan, että toivoa täynnä, mutta se reppu on kyllä pienempi kuin aikaisemmat. Käy miten käy.

Tänä torstaina taas löytyy blogistaniassa huikeita oivalluksia valokuvina ja runoina aiheesta tie ulos. Voi, miten toivoisinkaan löytäväni tien ulos, eilen jopa kirjoitin olevani kuin kani tunnelissa, josta ei ole ulospääsyä. Konkreettisesti vie tie ulos kotoa kun teemme viikonloppumatkan, mutta tie ulos sairaudesta onkin eri asia. Tie ulos masentavista ajatuskehistä on mahdollinen, tie ulos totutusta samoin, tie ulos yllättäviin näköaloihin jopa houkuttaa. Tien olisi löydyttävä ulos myös joka päivä, raittiiseen ilmaan, hapettumaan. Yhden tien alkupäästä soitteli kälyni lentokentältä. Tie ulos on koiralleni ilon ja riemun tie joka päivä! Tie ulos oravanpyörästä verkkaisuuteen on jo tiedossani. Mitähän oivalluksia löydänkään valokuvina ja runoina?