Kahtena aamuna olen katsellut liikenteen ruuhkaksi asti kehittyvää virtaa, ihmisten nopeita määrätietoisia askelia, vilahduksia sinne ja tuonne. Bussit ja ratikat ovat ahmaisseet kitaansa uusia kiirehtijiä ja jättäneet toisia pois jatkamaan matkaansa määrätietoisin askelin. Töihin, kouluun, puku päällä, reppu selässä, lehti tai kahvimuki kädessä. Autoja lisää, ihmisiä lisää, kiirettä lisää mitä lähemmäksi keskustaa pääsi. Itse koin katselevani kuin sivullisena koko hyörinää. Minä olin tuosta kiireestä vapaa. Olin lähtenyt hyvissä ajoin, että varmasti olen ajoissa. Eikä askeleeni nopeudu millään,  hitaasti joudun kävelemään vaihtaessani ratikkaan tai sitten määränpäässä Meilahdessa. Siellä en sitten mitään sivullisuutta enää tuntenutkaan: muki kädessä kippistelemään varjoainetta toisten jonottajien kanssa. Jälkeenpäin söin aamupalaa syöpäklinikan kahviossa ja totesin, että tämä sivullisuudeksi tuntemani osa oli kelvannut iltapäivälehtien etusivun uutiseksi. Samassa talossa käy Tommykin, luin lehdestä tarinan lööpin takaa. En sitten kuitenkaan tuntenut olevani mitenkään hohdokkaasti asioiden keskiössä. Ei näkynyt Tommyakaan.

Eilen aamulla otettiin iso verikoe, 6 putkiloa. Tänään sitten vanha tuttu tietokonetomografia varjoaineineen. Onneksi lääkäri on jo maanantaina, nämä kuvaukset ovat niin paljastavia, että syystäkin jännittää, montako milliä on muutosta ja mihin suuntaan. Kunto tuntuu tosi huonolta, kävellessäni hengästyn enkä oikein tahdo jaksaa, palleaa painaa, ahdistaa varmaan koko tauti.

Onneksi on tiedossa ohjelmaa ettei jännitys pääse painamaan päälle. Tänään ilta työkavereiden seurassa. Huomenna miehen suvun kanssa ukin luo ja hups, sitten onkin jo sunnuntai ja enää yksi yö.

Sivullisuutta tunnen myös kotona, muilla on työnsä ja koulunsa menoineen. Omat voimat ovat niin vähissä etten vauhdissa pysy, näkyy ja kuuluu sitä vilinää, menoa ja meininkiä, ihan kotisohvallekin. Kiireestä olen sivullinen. Yhteentörmäyksiltähän ei yhteiselossa voi välttyä, mutta miksi juuri tänään Päivän Sana kehottaa: Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.(Ef.4:31) Siinä tämän blogin lööppi iskee huonouteni julki.  Voi miten toivoisin, että tuotakin voisin katsella ihan vain sivullisen silmin. Sairausko jalostaa? Ei sinne päinkään, tuon koko listan tunnustan tulevan tosi lähelle itseäni. Kateellinenkin olen kaiken lisäksi.