Ihanaa, kun sain viikon vapaata. Sivuvaikutukset lieventyvät, jalkapohjat paranevat, väsymys helpottaa. Minun vapaani on lääkevapaa viikko! Heinäkuun alussa se oli hyvä viikko, saisinko sellaisen taas, kiitos?

Lääkärini vielä sovitusti soitteli tänään. Annoin jo luvan, osallistun siis tutkimukseen ja tutkimusprosessi lähtee käyntiin. Aikataulu ei olekaan niin nopea kun vielä eilen näytti, vaan nyt vielä tämän viikon tauon jälkeen jatkan kuukauden Sutentia pikkuisen pienemmällä annostuksella ennen uutta lääkettä. Vaihtoehtona olisi ollut ottaa joku toinen lääke tähän väliin, mutta tämä tuntuu järkevältä. Eilen kyllä minulle yksi asia kirkastui selkeästi: kompetenssini arvioimaan ja tekemään päätöksiä hoitoni suhteen on olematon. Luotan lääkäriini, mitä muuta voisin. Parhaani mukaan pyrin siihen perehtymään ja hankkimaan tietoa, jonnekin asioiden esiymmärrystasolle. Ja minullahan onkin potilaan rooli ja tehtävät, minun päätösteni ei tarvitse perustua lääketieteeseen, eikä voikaan vaan tuon oman näkökulmani. Kukaan muu ei tiedä miten jaksan ellen sitä kerro. Minun voimavarani ja turvallisuudentarpeeni osaan arvioida jo paljon paremmin. Tämä auttoi alkuhämmennyksen jälkeen tekemään päätöstä. Uusi lääke siis aloitetaan, jos sieltä rapakon takaa näytetään vihreää valoa vielä kun minua on hiukan tutkittu lisää.

Ystävän kanssa käytiin kahvilla, oi koulu, koulu, tunnustan, siellä on monta asiaa, joita kaipaan ja eilinen sairaslomapaperi konretisoitui jutellessa koulutyöhön valmistautuvan kanssa. Ei uuden lukuvuoden suunnittelua, ei luokan järjestelyä (kaappieni siivoukseen kyllä olisi joskus pakko ponnistautua), ei uusiin oppilaisiin tutustumista, ei hojkseja. Eikä varsinkaan työkavereiden mukavaa seuraa. Uuden puhtaan päiväkirjan ensimmäisten merkintöjen tekemisen riemu jää kokematta. Lukuvuoden alussa on jotain juhlallista. Esiin käännetään uusi sivu, tai siis aloitetaanhan kokonaan uudet kirjat, minä ja lapset, uusi alku taas, monet mahdollisuudet edessä. Kukaan ei vain päästänyt minua pois tältä syöpäluokalta ja anna uutta alkua puhtaalta pöydältä. Uusi lääke kyllä on alkamassa, mutta kuten eilen kirjoitin, se tarkoittaa vain luokalle jäämistä tai kuin inhokkiruoan vaihtumista toiseen. En siis nauti eläviä matoja lautaselta vaan otan riskin ja kokeilen noita tunnistamattoman näköisiä möykkyjä, mitä lienevätkään.

Kahvilla konkretisoitui myös se, että lääkäri on työkuntoisuuteni aivan oikeassa. Jaksaisin juuri tuon kahvitteluosuuden, mutta sitten onkin hyvä päästä sen rasittavuudesta lepäämään! Oppilaiden unelmakouluhan se olisi, jos siellä olisi pelkkää välituntia, mutta ehkä en jaksaisi sitten koko päivää sitäkään. Konkreettiselta tuntui myös se, että kahvitteluystäviä (kiitos tämänpäiväiselle!) tulee riittämään ja puhuttavaa löytyy niin paljosta muusta, jopa meillä opettajilla. Elämänkoulua kun käy jokainen.