Kieltämättä ensi keskiviikko pulpahtelee mieleen liiankin usein. Viime yönä jo unia häiritsevästi. Tai sitten vain kielen kipu sai mörköjä pään sisälle. On vain toivottava että se kuuluu hoidon haittavaikutuksiin eikä ole mitään muuta. Odotuksessa siis eletään. Kuten koko blogin nimeksikin silloin keväällä muodostui tuo koiran käskytys: Maahan! Odota! Odottaminen on tylsää, jotain kivaa on vaikea näissä olosuhteissa keksiä. onneksi on tämä netti ja blogaaminen. Odottaminen on mainittu Raamatussakin kovin usein kuten tämän Päivän Sanan psalmissa: Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää.(Ps. 25:5)

Eilen järjestyi liiankin mukavaa ohjelmaa ja yöllä piti saattaa murehtimisen määrä vakiolukemiin? Tapasin vanhan (eihän 30 vuotta nyt niin paljon ole?) ystävän Espan Kappelissa. Mies vei ja haki autolla niin että kävelymatka oli mahdollisimman lyhyt, kaupungin katuvilinää sain sopivasti siinä haistella, mutta parasta oli istua lasiseinien sisällä juttelemassa. Ihanaa kun on pitkäaikaisia ystäviä, emme ole muuttuneet yhtään ainakaan jos verrataan siihen miten juttu luistaa. Tosin minun juttuni luisto hieman huononi loppua kohden, koti-ilta olikin jo kovin hiljainen, kurkussa tuntui päivän pulinat.

Kun koko suu on arka, ei syöminen ja juominen ole mitenkään houkuttelevaa. Nieleminenkin sattuu joka kerralla. Mitä silloin voi syödä? Tässäpä ruokalistaani, kun viimeksi kerroin vain mitä en voi syödä - näitä siis voin: kaurapuuro, kiisselit, jogurtit, viili, pirtelöt, jäätelö, sosekeitot, vauvan hedelmäsoseet, keitetyt vihannekset, pehmeät täytekakut(!), kylmä kahvi, jäähdytetty tee, jotkut mehut. Pilli on kova sana nyt. Tuleeko jotain mieleen? Kyllä, banaani on parempi soseutettuna. Puuttuu vain, että joku tulisi vielä syöttämään ja ruokalappu kaulaan! Tänään meillä on Oyakodompuria, mietoa kana+muna+sipulipaistosta riisin kanssa, sitä aion kokeilla, mutta en kyllä soseuta sitä vaikka kieleen sattuisi. Eilen illalla jonkin puremisen tarve oli niin kova, että tein vaalean leivän, jota päättäväisesti söin, vaikka se raapi kieltäni. Näin yksinkertainen asia kuin syöminen on näinä päivinä ollut hankalaa. Pian helpottaa, keskiviikkona on viimeinen lääkepäivä.

Odotusta ja odotuksia on nyt paljon. Miehellä alkaa työt huomenna. Esikoinen tekee muuttoa kotoa pois, kauas pois, työnhakukin menossa. Kuopus kärkkyy esikoisen huonetta ja odottaa opiskelun alkua. Keskimmäinen hakee muita töitä Ärrän osa-aikaisen tilalle. Ja minä tähtään vain ensi keskiviikkon asti.

On joku, joka on sitä tyytyväisempi mitä enemmän pysyn paikoillani ja kotona. Se jonka ruskea kuono on ihan tässä näppäimistä alla tassujen vieressä pöydän reunalla ja koko pehmeä karvakasa nukkuu sylissäni rentona ja lämpimänä. Ei luulisi kovin rennoksi asennoksi. Tuo olento ei odota, vaan osaa elää hetkessä ja maksimoida senhetkisen tilanteen suomat edellytykset.