Lääkärikäynnistä on yksi selkeä paperi mukanani: Sairaslomaa on vuoden loppuun. Keskustelun viesti oli se, että jatkoakin voi tulla. Tätähän osasin odottaa, mutta kyllä tuota sairaslomatodistusta tulee vilkuiltua useamman kerran. Kevyt paperi, raskas asia.

TT-kuva ei kertonut niin hyvää kuin toivottiin. Uusia etäpesäkkeitä ei toki löytynyt. Mutta ne entiset kasvaimet olivat pienenemisen sijasta pysyneet ennallaan, löytyi jopa edellisestä hieman suurentunutkin imusolmuke, milleistä on kyse. Eli Sutent ei ole tehonnut toivotulla tavalla. Koska myös sivuvaikutuksia olen kärsinyt aikalailla, on lääke vaihdettava. Taudin etenemistä estävää lääkitystä on toki muutakin tarjolla, nyt on vain päätöksen paikka mikä lääke.

Lääkäri antoi tutustuttavaksi paperinivaskan: "...tutkimus etäpesäkkeistä munuaissyöpää sairastavilla potilailla, jotka eivät ole sietäneet verisuonten kasvutekijän reseptorin estäjähoitoa tai joiden tauti on edennyt tällaisesta hoidosta huolimatta." Kuulun kohderyhmään. Lääkäri suosittelee, hän on itse tutkimuksen vastaava henkilö Suomessa, kansainvälisestä tutkimuksesta on siis kyse. 8 suomalaista koekaniinia on jo olemassa, entä minä? Houkuttelevalta kuulostaa muiden kokemukset, että tämä RAD001 olisi helpompi lääke kuin Sutent. Se myös, että kuukausittain kävisin tutkimuksissa ja lääkärilläni ei liene lainkaan pahasta. Mutta mutta, haittavaikutuksiakin olisi jo tiedossa niinkuin kaikissa muissakin hoitovaihtoehdoissa. Tässä uudessa lääkkeessä ehkä vähiten.

Vaihtoehtoja siis on, sen kun nappaan päältä parhaan. Mutta kun nyt en ole vaatekaupassa, autokauppaakin isompi asia on kyseessä. Väriä ja mallia tässä ei nyt oikein mietitä. Ongelma taitaa olla se, ettei sitä parasta ole olemassa. Valintatilanne on sama kuin jos tarjolla olisi kaksi inhokkiruokaa, joista toista olisi pakko ottaa. Etäpesäkkeisen munuaissyövän kokonaan parantavaa hoitoa ei ole. Olen kroonisesti sairas ja nyt olisi valittava niin se hoito, joka antaa lisää elinaikaa mahdollisimman laadukkaasti, siis vähin haittavaikutuksin. Toinen ongelma on se, ettei kukaan voi ennustaa tarkkaan miten juuri minä millekin hoidolle reagoin.

Koska en ole ikinä elämässäni sitä benjihyppyä tehnyt niin tässä on sen henkinen vastine. Hyppään ja luotan että turvaköysi kestää ja muut huolehtivat turvallisuudestani?

Viime pävien tuskainen hiljaisuus ei ole johtunut sietämättömästä jännityksestäni, vaan surusta, jonka yllättämäksi sukumme tuli. Syöpäni ja hoitoni vaivat hälvenivät kun saimme muistutuksen, että äkkikuolemakin, sydänkohtauksen mahdollisuus on olemassa. Sitä miten me täältä kerran lähdemme, ei enää ole näitä valinta-asioita.

Mutta nyt minä olen elossa ja aoin olla vielä pitkään. Saan valita. Työkykyisenä tai ei. Kirjoituskyvyttömyystodistusta en saanut, vaikka omat sanat olivat pari päivää hukassa.