Nyt ihan oikea elämä pääsi häiritsemään pahasti tätä nettieloani. Vilkasta hoitotahto- ja muita keskusteluja oli kyllä ehdittävä viikonloppunakin lukemaan ja kommentoimaan! Tämän kirjoituksen aihe oli valmiina perjantaista asti. Katsotaan, onko ajatus kypsynyt ja jalostunut vai onko tälle maanantaille jäänyt enää haaleat rippeet jäljelle. Kun uuden lääkejakson aloituksen jälkeen ensimmäinen pahoinvointi yllätti viime yönä.

Vuosirenkaita sopii otsikoksi monella tapaa. Olimme lauantaina 50-vuotispäivillä, kesän aikana kokoontuvat monet vuotuiset kesäjuhlat, tälle viikonlopulle osuivat Sanan Suvipäivät, joiden päätösmessuun osallistuimme. Ja tätinikin täytti 96 vuotta. Omat lapseni ovat tehneet tärkeitä päätöksiä ja odottavat valintoja opiskelujensa suhteen. Perjantain Kotimaa-lehdestä luin Simo Ylikarjulan kirjoituksen sunnuntain tektistä Kristuksen seuraamisesta ja ristin kantamisesta. Lainaan siitä ajatukset, joita olen mielessäni pyöritellyt viikonlopun riennoissa ja omaa elämääni pohtien: "Ihmiselämässä sanotaan olevan jotakin puiden vuosirenkaiden kaltaista. On paksuja ja ohuita vuosirenkaita, jotka todistavat hedelmällisistä, mutta myös karuista elämänvaiheista. Niissä  toteutuu meille lahjoitetun elämän salaisuus. Ehkä ohuemmat, vaikeiden aikojen vuosirenkaat ovat vielä merkittävämpää ainesta kuin hyvien aikojen vuosirenkaat." Kirjoitus kaikkineen oli minulle pysäyttävä ja varsinkin tuo vuosirengasasia jäi kytemään. Minäkö nyt eläisin sellaista vaikeata aikaa, josta elämän puuhuni jäisi ohut vuosirengas? Näin äkkiseltään voisi ajatella ja useassakin mielessä se on totta. Onneksi en kuitenkaan ole puu eivätkä vuosirenkaani kasva puun tavoin. Kaikin tavoin ja yhä uudestaan tämän viikonlopun aikana olen ajatuksissani päätynyt siihen, että juuri tämä aika onkin sitä hedelmällistä ja hyvää vuotta. Vaikka terveys on ollut koetuksessa, on niin moni muu asia pönkittänyt ja saatellut hyvään elämään, ettei tätä kevättä (joka siis jatkuu yhä, elämäni keväänä) voi verrata mihinkään muuhun ajanjaksoon elämässä. 

Elämän suuret tapahtumat jättävät meihin jälkemme. Elämänjanan käännekohdat on helppo poimia: perheenjäsenten kuolemat ja syntymät, avioliitto, muutot, opiskelu ja työelämän muutokset. Kiistämättä sairaus, johon liittyy kuoleman mahdollisuus on samanlainen merkkipaalu. On aika ennen sitä ja aika sen jälkeen. Mutta että siitä jäisi ohut vuosirengas? Jos olisin puu, ehkä. Mutta sieluni puu on tästä vain saanut vahvistusta, oikein paksun vuosirenkaan, kun taas hyvien vuosien liito on jättänyt kevyemmät jäljet.

Pohjimmiltaan myös ajatusteni pontimena toiminut Ylikarjulan kirjoitus päätyy samaan. Itse takerruin vain sivujuonteena kielikuvaan. Valitettavasti en löytänyt Kotimaan nettisivulta linkkiä kirjoitukseen, jotta voisin vinkata siihen päästäksenne lukemaan itse sen kokonaan (ja harjoitellakseni linkittämistä!) mutta päätössanat sieltä tässä:

"Ehkä voimme sanoa omassa elämämme arpia ajatellessamme, että todella rikkaita elämänvaiheita sisältyy juuri niihin aikoihin, jolloin elämän ote oli meiltä hakusessa. Ehkä on niin, että juuri silloin olimme tai olemme lähempänä Jumalaa kuin aikoina, jolloin kaikki näyttää sujuvan ongelmitta."

Tämä on lainauksien päivä ja kohti käyvien tekstien viikonloppu. Samalla tavoin kuin edellinen teksti kävi suoraan minun elämääni Anna-Maija Raittilan virsi 525 eilisessä messussa. Se löytyy otsikon "Työ" alta, mutta mielestäni sopii erittäin hyvin myös sairastuneen virreksi:

Anna Kristus rohkeutta mennä maastoon tiettömään,

jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.

Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan,

taikka suostun vähimmässä, uskollinen olemaan.